Itsenäisyyspäivänä blogissani…

idhair

… vuonna 2013 olin juuri käynyt kampaajalla, kun sain päähäni tehdä raskaustestin. Voi sitä morkkista, kun kuvittelin, mitä kaikkea kauheaa sikiölle voisikaan tapahtua aamuisen kampaajaepisodini takia! Loppuraskauden otinkin sitten rennommin, vaikka alkuun suunnittelin melkeinpä lopettavani hengittämisen, ettei kaupunki-ilmasta joutuisi saasteita verenkiertooni ja sitä kautta vauvaan. Rento asenne todettiin paremmaksi ratkaisuksi ihmiselle, joka saa stressistä fyysisiä oireita.

 itsenäisyyspäivä tarjoilut

… vuonna 2012 kutsuin luokseni silloisen naapurini Jonnan linnanjuhlia kyttäämään ja herkuttelemaan. Tarjoiluina toimivat valmistamani pestoinen pastasalaatti ja foccaccia-kuppileivät sekä jälkiruuaksi tarjoiltu kermakaramelli-karpaloherkku. Hyvää oli ja ilta oli varsin mukava.

itsenäisyyspäivä lumi

vuonna 2011 oli räkäinen, mutta olipahan ainakin vähän lunta ilona! Jyväskylän asunnossani stressasin jostakin tentistä flunssan kourissa, mutta en silti malttanut pysytellä poissa tietokoneelta. Voitteko uskoa, että noina aikoina minulle oli normaalia postata kolmesti päivässä? Aikamoinen tahti näin jälkikäteen kauhisteltuna.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänä vuonna ajattelin lähinnä hengailla villasukissa ja kotoiluvaatteissa sohvan uumenissa. Illalla, kun koko perhe on koolla, saatamme tuijotella televisiota, mutta se ei ole mitenkään pakollista. En vaan jotenkin saa kiinni näistä juhlapyhistä niin, että osaisi luoda niille perinteitä tai edes noudattaa niitä muiden luomia. Siitä syystä tämä päivä on minulle samanlainen kuin muutkin, vaikka aikanaan jotakin hienoa tapahtuikin. Suomen itsenäisyyttä voi arvostaa ja siitä voi olla ylpeä ihan joka päivä, mutta kaipa sitten tänään ollaan vielä himpun verran enemmän ylpeitä kuin muina päivinä. Siispä hyvää itsenäisyyspäivää Suomelle! :)