Äidilläni on ehkäpä maailman hienoin puhelin. Tämä mielipide on enemmän kuin puolueellinen, sillä juuri minä houkuttelin Samsungien nimeen vannovan äitini Lumia-klaaniin. Sain aikanaan punaisen Lumia 1020 -älypuhelimen blogini kautta testiin. Sille kävi kuitenkin huonosti, joten ostin puhelimelle mustan seuraajan. Samaa mallia, tietysti. Tämäkin luuri kärsi kuitenkin kovan kohtalon, mutta en kuollaksenikaan muista, kumpi puhelimista hukutettiin soijakastikkeeseen ja kumpi sukelsi wc-pönttöön. Joka tapauksessa jouduin hankkimaan jälleen uuden puhelimen ja tällä kertaa ostin saman mallin valkoisena. Olen kehunut ja hehkuttanut puhelintani kaikkialla ja se on ollut jokaisen kehun arvoinen. Erityisesti superlaadukas kamera ja maailman loogisin käyttöjärjestelmä ovat olleet mieleeni. Siksipä äidilläni, jonka edellinen puhelin sanoi sopimuksensa irti, on nyt Lumia 1020 -puhelin keltaisena. Ja se on muuten ihan täydellinen kätyripuhelin!

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keltainen saattaa olla veikein noista Lumia-puhelinten värivaihtoehdoista. Ainakin, jos sattuu olemaan tällainen Itse Ilkimys -fani. Värivaihtoehdot alkaa olla koluttu läpi, mutta sillä ei ole oikeastaan väliä, sillä tulin ilmoittamaan, että suhteeni Lumiaan on nyt ainakin väliaikaisesti ohi. Muutama viikko sitten puhelimestani, siis siitä valkoisesta, hajosi kamera. Linssi tarkentaa enää lähelle, mutta ei kauas, ja tiedän, että tulisi jälleen halvemmaksi ostaa uusi puhelin kuin yrittää korjata nykyistä. Miten niin? Koska puhelimessani meni viikko sitten rikki myös näppäinlukko-nappi, minkä vuoksi luurini kytkee itsestään taskussa lentotilaa päälle, soittelee ihmisille ja tekee kaikkea ärsyttävää. Kaikken pahinta on, että tietokoneet eivät suostu enää käyttämään puhelimen jakamaa internet-yhteyttä, mikä on ollut eräs eniten käyttämiäni ominaisuuksia puhelimessani.

Onnekseni taloudessamme on jo vähän aikaa ollut ylimääräinen puhelin, jota olen sen Android-käyttöjärjestelmän vuoksi käyttänyt niin itkuhälyttimen parina kuin vauvakirjan täyttämiseenkin. Nyt tein raskaan päätöksen ja kokeilen siirtyä kokonaan tuon varapuhelimemme käyttäjäksi. Ei tarvitse edes pitää blogitaukoa, kun “nettitukipiste” toimii tässä uudessa luurissa superhyvin. Siispä hyvästi, uskollinen Lumia!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA