Ajatuksia herättäneen IKEA-kampanjan toisessa postauksessa paljastan, millaisia muutoksia tein kotonani tuon postauksen ja sen aiheuttaman ajatusmyllerryksen jälkeen. Iso kiitos vielä kommenteistanne tuohon ensimmäiseen tekstiini. Vaikka vähän jännittäisi jättää kommenttia, joka on kriittinen, tehkää se. Keskustelu on hyvästä ja perusteltu, asioihin kohdistuva kritiikki tietysti tervetullutta. Nyt siirrytään sitten ajatusleikeistä ihan käytäntöön, sillä IKEA-myymälän Kestävämpi arki -osastosta inspiroituneena tein muutaman muutoksen kotonamme. Otin tavoitteekseni pienentää sähkölaskuamme ja keräsin parhaat vinkit tähän alle. IKEA lähetti muutaman apuvälineen projektiini, merkitsin ne postaukseen *-merkillä. Isomman määrän energiansäästövinkkejä löytää täältä.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MouMoun TOP 5 sähkölaskunpienennysvinkit:

1. Sähkölaitteiden kytkeminen pistorasiaan, josta saa kytkettyä virran pois yhdellä katkaisijalla. Tähän asti asunnossamme risteili johtoja, jatkojohtoja ja johtosolmuja miten sattuu. Puhelimien laturit olivat aina seinässä esimerkiksi sängyn vieressä, jotta kännykän sai kätevästi aina lataukseen ilman, että laturia piti metsästää ympäri huushollia. Samalla tavalla läppärin latausjohto on usein ollut yhdessä ja samassa nurkassa, jonka lähellä olen tehnyt töitä. Nyt siirsin kaikki sellaiset laturit, joita käytetään päivittäin, samaan KOPPLA-jatkojohtoon*, jotta yöksi voi napsauttaa yhdellä napinpainalluksella virrat pois sen sijaan, että kiertäisi koko asunnon ympäri nyppimässä yksittäisi johtoja irti.

ikea1

2. Hehkulamppujen vaihtaminen LED-lamppuihin. Suureksi ilokseni huomasin jossakin vaiheessa, että meidän asunnossamme käytetään vain LED-lamppuja valaisimissa, vaikka olin olettanut toisin. Mukava joskus yllättyä positiivisestikin näissä asioissa eikä aina vaan kauhistella suuria laskuja! Vain muutama poikkeus löytyy ja niihinkin aion vaihtaa järkevämmät lamput, kun nuo vanhat ovat palaneet loppuun. Pyrin välttämään turhia ns. irtovalaisimia, mutta muutama sellainen löytyy silti kotoamme. Yhteen tärkeimmistä keskityin tuossa seuraavassa kohdassa, joka jatkaa valaisuasioiden kohentamista kotona.

3. Turhien valojen huomioiminen. Monesti sitä lähtee huoneesta toiseen ajatuksena palata pian, mutta unohtuukin tekemään jotakin muualle. Ei ole mitään järkeä pitää valoja huoneissa, joissa ei ole ketään, mutta meidän perheessämme se en ole minä, jonka kalloon tämä ajatus on survottava. Käännytystyö on siis kesken ja tavoitteena on saada tuo suhteen toinenkin osapuoli sammuttelemaan valoja. Kyllä sinne kylpyhuoneeseen osaa yöllä muutenkin suunnistaa. Ainut “turha” valo, jolle en aiemmin oikein keksinyt korvaajaa, on imetysvalo, jota pidän yöllä päällä. Makuuhuoneemme valot voi himmentää ja nukumme niin, että valot ovat päällä. Tästä eteenpäin kattovalot napsautetaan kuitenkin yöksi pois ja otan mieheni äidin tuoman suolalampun yövaloksi. Kun sitä pitää sängyn vieressä, lamppuun voi napsauttaa valon vain siksi ajaksi, kun sitä yöllä tarvitsee.

ikea2

4. Ruuanlaiton yhteydessä pienten muutosten tekeminen. Esimerkiksi keittäessä kannattaa suosia kantta kattilan päällä, jolloin energiaa ei kirjaimellisesti kiehu hukkaan. Jos ei omista induktioliettä, joka on energiatehokkaampi ja nopeampi vaihtoehto, voi pyrkiä ainakin hyödyntämään keittolevyn/uunin jälkilämmöt sen sijaan, että keittelisi vaan menemään täysillä ilman kantta. Itsehän en pidä induktioliedestä juuri siksi, että kypsyttelen puurot ja muut ruuat usein juurikin jälkilämmöllä hiljakseen. Makunsa kullankin, minun makuni taitaa olla hieman outo (ja vanhanaikainen).

ikea3

5. Huonelämpötilan laskeminen. Olen opiskeluajoista asti hokenut aina, että yhden asteen huonelämpötilan lasku laskee lämmityskustannuksia 5 %. En muista, mistä ihmeestä tuo tieto on päähäni tarttunut, mutta pyrin elämään sen mukaan. Asteen viileämpi ilma ei ole tuntuva muutos, mutta jos sattuu olemaan vilukissa, alhaisempaa huonelämpötilaa voi kompensoida lämpimillä vilteillä, tossuilla ja muilla lämmittimillä. Tunnettu LUDDE-lampaantalja on muuten nyt todella hyvässä tarjouksessa. Ostin omani jo vuosia sitten ja se on edelleen huippukunnossa. Meillä on käytössä myös RYSSBY-tohvelit*, mutta kaikista paras vaihtoehto olisi, jos mummoni sisko olisi vielä hengissä. Hän kun neuloi maailman ihanimpia “hissukoita” eli tossuja jämävillalangoista. :)