Lopultakin suuri stressimöykky on selätetty ja kastejuhla vietetty. Tämä päivä on kulunut ihan koomassa ja eilen niin rauhallisesti ollut poikakin on kitissyt normaalia enemmän. Liekö meillä molemmilla riesana juhlia seuraava tympääntyminen, kun ei ole enää mitään, mitä odottaa. Jotakin tässä nyt on ilmassa, kun mikään ei huvita ja tekisi vaan mieli nukkua koko ajan. Harmi, ettei se käy päinsä, sillä paljon pitäisi saada tehtyä tälläkin viikolla. Onneksi huomenna saan avukseni iloisen ystäväni Porista ja jos kaikki menee hyvin, saan hieman rästihommia tehtyä pois alta. Mutta nyt voitaisiin käsitellä tuo eilinen muutaman kuvan avustuksella.

kastejuhla

Valitsin kastejuhlaan väreikseni mustan ja valkoisen, joita maustoin siten hopeanvärisillä koruilla, joissa oli vaaleanpunaisia makeanvedenhelmiä. Zalandon lahjaksi antaman mekon leikkaus oli lopultakin aivan täydellinen imettämiseen, sillä mekosta pystyi “avaamaan” vain toisen puolen, jolloin syöttäminen sujui kätevästi. Mekon oma vyö olikin lopulta tummansininen, joten vaihdoin sen tilalle mustan vyön juhliin. Koruiksi puin Kalevala Korun Vanamo-sarjan riippuvat korvakorut sekä monikerroksisen rannekorun. Myös saman merkin, mutta eri sarjan pienemmät korvakorut jatkoivat samaa linjaa. Nuo korut olivat maanneet korulippaassani jo liian kauan käyttämättöminä, joten oli jo korkea aika keksiä niille juhlat. Kengiksi päädyin pukemaan mustat mokkakorkokengät.

ristiäiset

Olisihan tuo bloggaaja voinut vähän paremmatkin kuvat juhlatyylistään pistää, eikö? Niin olisikin. Arvatkaapa, miksi en pistänyt? Koska, kun tänään siirsin kolmelta kameralta eiliset kuvat koneelle totesin, että 98 % kuvista on käyttökelvottomia. Värit olivat niin pielessä, että kaikki kuvat olisi pitänyt käydä korjaamassa yksitellen. Ihmisten kasvot olivat sumeat, taustat pimeitä ja vaikka mitä. Vain tarjoiluista löytyi laadukkaita kuvia, koska otin ne itse, ettei niiden kuvaaminen jää. Että sellaista meillä tänään. Ristiäisethän olivat ihan täydelliset ja kaikki meni nappiin. Välillä vaan vihaan olla bloggaaja, kun laitan nykyään aivan liikaa painoa valokuville. Se on väärin se.

Edit: Ei mekko olekaan loppuunmyyty. Sitä löytyy täältä vielä valkoisena ja punaisena! :)