Niinhän siinä sitten kävi, että laukkuvarastoni ehtyivät jo tiistaina. Se tarkoittaa sitä, että kilpakumppanini Veera ja Mikko jatkavat haastetta keskenään, ja minä myyn pois kaikki laukut, jotka totesin haasteen aikana turhiksi. Katsotaanpa sitten, millaisiin laukkuihin haasteen oikein päätin. Maanantaina eli toissapäivänä aloitin viimeisen haasteviikon Lumilta saadulla Annika Tote -laukulla. Tiistain laukku, joka oli samalla haasteen viimeinen laukku osaltani, oli Maison Martin Margiela for H&M -mallistoa. Se on kooltaan iso ja tilava, joten mitenkään hankalaksi en sitä kokenut. Mietin nyt, myisinkö pois tuon pinkin vai hopeanvärisen “karkkipaperilaukun”, sillä kahta en tarvitse.

laukkuhaaste6

Haasteen viimeisenä päivänä selailin Instagramissa kisakuviamme hashtagin laukkuhaaste2014 alla. Huomasin oudon jutun kisakuviemme joukossa. Tyylikäs, muutamassa kuvassa puolialastomana esiintyvä nuori mies oli ottanut käyttöön kisahashtagimme jostakin kumman syystä, joten laukkukuviemme seassa on nyt silmänruokaa miesten muotia seuraaville. Eipä siinä sitten mitään, ihan ovela keino saada kuvilleen katselukertoja.

wtflh

Että sellainen haaste tällä kertaa. Ensi vuonna voisin suututtaa ihmisiä vaikka käyttämällä joka päivä eri kynsilakkaa, sillä onhan se nyt aivan pöyristyttävän kamalaa, jos ihminen tahtoo käydä omaisuuttaan läpi, jotta tietää, mitä tahtoo pitää ja mitä ei. Vai vielä julkisesti, herttinen sentään! Tietysti se, että “voittaa” haasteen, tarkoittaa juurikin, että monen tuotteen omistaminen on hyvä asia eikä se suinkaan ole sovittu niin siksi, että jos vähiten tuotteita omistaja voittaisi, koko haastetta ei olisi olemassa. Niin ja koko touhun tarkoitushan on siis kannustaa ihmisiä ostamaan lisää eikä suinkaan tarkastelemaan jo omistamia asioitaan kriittisellä silmällä ja miettimään, pärjäisikö vähemmällä. Hohhoijaa, ja mukavaa loppupäivää vaan! :D