OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Peruna on monen syömisiään tarkkailevan ihmisen vihollinen. Minun pääni toimii hyvin huonosti ilman hiilihydraatteja, joten en voisi kuvitellakaan luopuvani perunasta kokonaan, vaikka olisin millaisella laihdutuskuurilla. On suuri ero, pisteleekö poskeensa kaksi suurta perunaa keitettyinä, muusina vaiko upporasvapaistettuina. Tefal haastoi minut kokeilemaan, kuinka kevyitä ranskalaisia heidän ActiFry Snacking -laitteellaan saa valmistettua ja minä otin haasteen vastaan. Koneen “salaisuus” löytyy kypsennystekniikasta, sillä sen sijaan, että laite keittäisi rasvassa ranskalaiset kypsiksi, se kypsentää perunat kuuman ilman ja paistopinnan yhteisvoimalla. Näin kuoresta tulee rapea, mutta sisus jää meheväksi ja jotenkin kuohkeaksi. Öljyä kone käyttää hyvin pienen määrän, silä esimerkiksi kiloon ranskalaisia se tarvitsee vain yhden lusikallisen.

Muutaman kokeilukerran jälkeen totesin, että parhaat ranskalaiset syntyvät kolmen vinkin avulla. Ensinnäkin perunat kannattaa suikaloida mahdollisimman ohuiksi. Laitteen ohjekirjasta taas löytyy paistoajat eri paksuisille perunoille ja rapein lopputulos syntyi paistamalla ohuimmat perunat paksumpien paistoajalla. Kolmas vinkki liittyy perunoiden valmisteluun. Jotta ylimääräisestä tärkkelyksestä päästäisiin, suikaloidut perunat piti huuhdella juoksevan veden alla ja kuivata hyvin. Kuivaamiseen toimi hyvin vauvojen puhdas harsoliina, jonka sisällä ravistelin perunoita kuiviksi. Sitten vaan perunat keittimeen, öljyä sekaan ja kone ajastimelle paistamaan.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ranskalaiset kuuluu nautiskella hyvällä sormisuolakerroksella ketsupin ja mustapippurin kera. Jo ensimmäinen perunasatsini onnistui, sillä tätä laitetta on todella helppo käyttää. Pelkkä ranskalaiskone tämä ei silti ole, sillä laitteen lisäkorissa voi kypsentää herkempiäkin raaka-aineita. Lukijani vinkkasi eilen, että heillä valmistetaan tällä laitteella wokkia ja tuttuni taas käyttää tällaista laitetta lihan kypsentämiseen. Laite toimii ajastuksella, joten sen vieressä ei tarvitse seistä vahdissa. Nestemäisiä ruokia laite ei kypsennä.

Yksi onnekas voittaa itselleen tällaisen samanlaisen laitteen. Arvontaan voi osallistua kertomalla tämän postauksen kommenttiboksiin, mikä on oman keittiön tärkein kodinkone. Osallistumisaikaa on sunnuntai-iltaan asti eli arvonta sulkeutuu 5.10. kello 22:00. Tasapuolisesti onnea kaikille arvontaan! :)

Edit: Onnetar suosi nimimerkkiä Capri. Onnittelut voittajalle, sinulle on lähetetty sähköpostia osoitetiedusteluja varten! :)

 OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA