Ajelimme eräänä kauniinan syyspäivänä Akaan läpi Kylmäkoskelta Toijalaan omenantuoksusta haaveillen. Nelliinan vaatehuone -blogia kirjoittava Niina, joka on yksi pitkäaikaisimpia blogiystäviäni, oli luvannut, että heidän puutarhastaan saisi tulla takavarikoimaan omenoita, jos maalla sattuisin liikkumaan. Me tartuimme tähän lupaukseen ja lähdimme pienen perheemme voimin matkaan. Niina asuu aivan jumalaisen kauniissa talossa, jossa olen vieraillut kerran aiemminkin. Talosta ja sisustamisesta löytyy enemmän juttuja niistä kiinostuneille Niinan toisen blogin puolelta. Suosittelen tutustumaan, jos yhtään kutittelee tämän aihepiirin blogit. Minä olen ainakin aivan koukussa noihin puutalopostauksiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kahvittelu- ja vauvatteluhetken jälkeen siirryimme puutarhaan ja kävimme omenapuiden kimppuun. Molemmat vauvat nukkuivat tyytyväisinä ulkona. Anni veteli sikeitä kantorepussa, kun taas meidän Pallogrillimme kuorsasi vaunurunkoon kiinnitetyssä turvakaukalossa, johon pikkuinen oli automatkan aikana simahtanut jo kertaalleen. Raittiissa ilmassa on hyvä nukkua, tekisi melkein mieli itsekin joskus mennä makuupussissa hyttysverkon kanssa ulos nurtsille nukkumaan. Päiväuniaikana äidit ehtivät puuhastella vaikka mitä. Minä hyödynsin tämän ajan keräämällä kaksi korillista punakaneleita, ehdottomia suosikkiomenoitani. Mies auttoi vielä ämpärillisen verran, mutta keskittyi sitten valokuvaamaan puutarhan ihmeitä. Ja minua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA    OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lopulta omena-asiat oli kerätty täyteen, ja kävipä Niina vielä hakemassa mukaamme hieman minulle outoja karhunvatukoitakin. Tunnistan toki marjan, mutta en ole koskaan valmistanut siitä mitään. Kiitollisina lähdimme kohti kotia herkkusaaliinemme. Matkalla ihailimme omakotitaloja ja vehreitä puutarhoja. Mietityttää hirveästi, mitä vuodenvaihteessa tapahtuu. Muutammeko heti vai etsimmekö rauhassa asuntoa. Vetääkö veri tänne maalle vai voittaako kaupunki mukavuuksillaan taistelun. Turha sitä vielä on sen aktiivisemmin pohtia, vaikka Niina vinkkasinkin, että heidän läheltään saattaisi vapautua upea talo. Omenareseptejä saa muuten edelleen jättää tähän postaukseen. Minä lähden ulos nautiskelemaan syksystä ja omenoista! :)

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA       OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(huivi saatu Beck Söndergaardilta)