Kolmas laukkuhaasteviikko alkoi jo tehdä tiukkaa. Laukkuhyllyjä piti tonkia aivan perältä asti, jotta kaikki pikkulaukut löytyivät. Pakkasin eilen illalla kissanhoitoviikkoa varten ja viikon laukkujen kokoonkaapiminen ei ollut enää kovin helppoa. Olen niin varma häviäjäehdokas tässä kisassa, mutta hauskaa on ainakin ollut. Muutaman laukun olen haasteen aikana jo myynytkin enkä kiellä, etten aikoisi myydä lisää. Kenkähaasteen jälkeen myin varmaankin 2/3 kengistäni ja aika sama prosenttiosuus (tai tässä tapauksessa murtolukuosuus) laukuistanikin tuntuu turhalta. Ensi syksynä voisi toteuttaa farkkuhaasteen, niin saisi senkin osasto vaatekaapista karsittua minimiin.

Maanantain laukku oli iso laukku H&M:lta. Tiistaina jättilaukkuteema jatkui toisella ruskealla kaunottarella, jonka ostopaikkaa en muista. Saattaa olla KappAhl. Keskiviikon laukku oli musta mokkahapsulaukku, joka on itse asiassa lahja kilpakumppaniltani. Torstaina ulkoilin Guessilta saadun niittilaukun kanssa. Perjantaina mukanani keikkui viikon toinen hapsulaukku, joka oli H&M:n valikoimista. Lauantain laukku taas oli Liu Jo -merkiltä saatu nahkalaukku kullanvärisillä metalliyksityiskohdilla. Laukkuviikon lopettelin sunnuntaina kirpputorilöytölaukkuni kanssa. Instagramissa, josta tämänkin postauksen kuvat on otettu, haastetta voi seurata reaaliajassa hashtagilla #laukkuhaaste2014. :)

laukkuhaaste3