Elämäni on selkeästi jakautunut erilaisiin vaiheisiin ja jaksoihin. Ilmeisesti keskityn kerralla aina yhteen tai kahteen suureen asiaan, jolle omistan itseni kokonaan. Lapsuuttani en osaa analysoida tältä kantilta eikä sitä ehkä ole tarpeen tehdäkään, mutta koulujen alettua vaiheetkin alkoivat muuttua selkeiksi. Mietiskelin eilen soratietä pitkin kävellessäni reilut 27 vuotta kestänyttä elämääni ja ajattelin kirjoitella ylös, miten se on omissa silmissäni jakautunut. Nyt on aika julkaista johtopäätökseni.

P8220786

Ala-asteella elämäni tärkein asia oli ehdottomasti koulu ja oppiminen. Muistan, että luulin pitkään 24/24 -merkinnän koepaperin yläkulmassa tarkoittavan, että selvisin kokeesta. Mikä tahansa pienempi luku kenoviivan vasemmalla puolella merkitsi epäonnistumista. Vasta vuosien jälkeen, suunnilleen ala-asteen lopussa ymmärsin, että ihmiset oppivat asiat eri tasoisesti eikä kaikkea ole edes mahdollista osata täydellisesti. Voi osata jotakin, vaikka ei saa täysiä pisteitä.

Ylä-asteella kirjoittaminen oli koko elämäni. Kirjoitin päiväkirjaa, kirjoitin aineita äidinkielen tunneilla, kirjoitin runoja suomeksi ja englanniksi, kirjoitin koulun lehteen ja kirjoitin laulunsanoja. Kirjoitin ihan kaikkialle, minne vaan keksin voivani kirjoittaa. Oppiminen oli edelleen tärkeää, mutta keskityin suorittamisessa nyt aineisiin, joista olin oikeasti kiinnostunut.

Lukiossa, kun olisi pitänyt tähdätä tulevaisuuteen ja pedata itselleen mahdollisimman hyvät jatko-opintomahdollisuudet, keskityin vain ystäviini. Jossakin vaiheessa olin jopa vakaasti sitä mieltä, etten tule koskaan tarvitsemaan elämääni miestä, kun ympärilläni on niin vahva ystäväjoukko. Lukioaikojen tytöt ovat edelleen elämäni tärkeimpiä ihmisiä ja luotan heihin aivan sataprosenttisesti. Rakkaisiin kouluaineisiin keskityin edelleen.

P8220769

Yliopistoaikojen alettua tunnollinen tyttö sisälläni heitti kunnolla vapaalle. En mitenkään suunnitellut valmistuvani, vaan ajattelin opiskella tasan niin pitkälle kuin kiinnostusta riittää. Valitettavasti tässä vaiheessa elämää bilettäminen oli parasta, mitä tiesin. Kämppiksen kanssa tuli tanssittua baareissa joskus niin monta kertaa viikossa, että näin jälkikäteen ajateltuna kauhistuttaa, kuinka paljon rahaa yökerhoihin on tullut kannettua. Lopulta otin paperit pihalle alemman korkeakoulututkinnon muodossa ja muutin Jyväskylästä Helsinkiin keskittyäkseni bloggaamiseen.

Helsingissä bloggaaminen ei kuitenkaan tuntunut niin tärkeältä kuin mitä olin luullut, vaan elämäni tarkoitukseksi nousi elämäni tarkoituksen etsiminen. Koetin intensiivisesti metsästää omaa itseäni ja keksiä, mitä minun on tarkoitus elämälläni tehdä. Ajelehdin vuoden verran ja vähän pidempäänkin. Sitten keksin, miten saan kipinää elämääni ja päätin viedä rakkaan harrastukseni aivan uudelle tasolle. Niinpä rakentelin ystävieni kanssa blogiportaalin.

Portaalin pyörittäminen on kuitenkin raskasta. Kun kaikki päätökset menevät omaan piikkiin, vaikka ne olisi tehnyt joku muu, alkaa hiljalleen turhauttaa. Tuntuu epäreilulta sekä ottaa kunniaa asioista, jotka joku muu on tehnyt, että saada niskoilleen syitä asioista, joihin ei ole osallistunut millään tapaa. Muiden etujen ajaminen alkaa lisäksi väsyttää siinä vaiheessa, kun huomaa, ettei siinä samalla aja alkuunkaan omia etujaan. Sellaisessa vaiheessa on hyvä punnita, olisiko aika siirtyä seuraavaan lokeroon. Päätöstä ei välttämättä tarvitse tehdä itse, vaan joskus palapelin palaset loksahtavat paikalleen itsestään.

P8220799

Nyt kaikista tärkeintä minulle on perheeni. Vaikka työsähköposti kilisee ja puhelin soi, koen olevani nyt suurempien asioiden äärellä. Tahdon olla paras mahdollinen äiti lapselleni ja hyvä kumppani miehelleni. En jaksa enää tuntea syyllisyyttä siitä, että vaikka olen saanut keksittyä mielettömän kampanjakonseptin ja kontakteillani solminut kadehdittavan yhteistyösopimuksen, en ole ehtinyt sanoa miehelleni rakastavani häntä. Se on merkki, että nyt on aika jarruttaa. Siispä suljen kannettavan tietokoneeni huomiseen asti ja lähden kävelemään pitkin soratietä. Perheeni kanssa. :)

(vaunukoppa saatu Stokkelta, huivi BeckSöndergaardilta)