Katsokaa tarkkaan. Alla olevassa kuvassa seison alasti suihkussa ja mieheni kuvaa minua suihkuseinän lävitse.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vai onko ylläni sittenkin olkaimeton toppi ja puristan hiuksiani kuivaksi ylleni kaadetun vesiämpärillisen jäljiltä, ja pisaraefekti, joka muistuttaa suihkuseinää, on luotu tietokoneella?

Valokuvat ovat voimakkaita viestijöitä. Niillä on jopa vähän liian helppo johtaa ihmisiä harhaan ja antaa ymmärtää asioita, joita ei ole. Samalla niillä voi postaa sellaiset asiat, joiden ei tahdo olevan. Blogeja lukiessa kannattaa muistaa, että asiat ovat juuri sitä, miltä kuvan ottanut ihminen on niiden halunnut näyttävän.nSain tänä aamuna sähköpostin, jossa huolestunut lukijani tiedustelu, olenko ottanut huomioon, että julkaisemalla kuvan vatsastani muutin blogi-identiteettiäni lihavan ihmisen identiteetiksi. Pienen sulattelun jälkeen löysin (luullakseni) viestin punaisen langan.

Kyllähän minä olisin voinut toteuttaa tämän raskauskilojen karistamisen eri tyylillä. Olisin voinut vain kirjoittaa projektista raadollisesti, mutta ottaa silti joka viikko itsestäni kauneimpia mahdollisia kuvia, joissa oikeanlaisilla vaatteilla ja kuvakulmilla olisin piilottanut kaiken, mikä on muhkuraista ja mikä pursuaa yli. Päätin kuitenkin julkaista epämiellyttäviä vaihekuvia ja niiden lisäksi vielä lähikuvan arpisesta, läskisestä vatsastani. Eli kyllä, otin huomioon, että blogi-identiteettini saattoi muuttua valitessani tämän näkökulman laihduttamiseeni.

Tahdoin kuitenkin kirjoittaa aiheesta lyhyen tekstin tänne blogiin, sillä olen huomannut, että unohdan valitettavasti itsekin välillä, että blogien kuvissa bloggaaja on itse valinnut näkökulman kuvaamaansa tilanteeseen. Se on meistä jokaisen hyvä pitää mielessä. :)