OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yhtenä aamuna tunsin oloni erityisen hyväksi. Kroppa ei ahdistanut, mieli oli virkeä ja rakas ystävä oli matkannut luokseni, jotta voisimme pitkästä aikaa viettää aikaa yhdessä. Pyysin häntä nappaamaan kuvat päivän asustani ja istahdin tietokoneelle postausta kirjoittamaan. Ladattuani kuvat koneelle tuli kuitenkin stoppi. Oli onni, etten ollut tuntenut oloani kamalaksi, sillä valitettava tosiasia oli, että olin koko päivän näyttänyt kamalalta. Vaikka tunnen, että täysimetys on kasvattanut etumusta useammalla kuppikoolla, en ennen näiden kuvien näkemistä ollut ymmärtänyt, että tällainen muutos ei jää huomaamatta ulkopuolisilta. Rintavarustukseni näyttää törkeältä!

En ole koskaan halunnut isompia rintoja, vaan olen ollut omiin pieniin, maksimissaan keskikokoisiin rintoihini tyytyväinen. Vaikka nämä nykyiset eivät monenkaan ihmisen mittapuulla ole edes suurehkot rinnat, vanhaan kuppikokooni verrattuna muutos on hurja. Identiteettini kärsii varsin paljon tällaisesta, sillä tajusin tuon kohtalokkaan päivän iltana, että isot rinnat häiritsevät moninkertaisesti raskauskiloihin verrattuna. Isompi takamus, löysemmät käsivarret ja pyöreämmät kasvot ovat ihan ok, mutta kuvien melonit sattuvat silmiin. Päätin silti ladata asukuvat tänne, kun ne kerta oli otettu. Ihan vaan, jotta silmäni tottuisivat muutokseen.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

toppi – H&M

hame – H&M

kengät – Bronx

Surullistahan tässä on se, että vaikka kroppa palautuu muuten hyvää vauhtia, rintavarustus tulee pysymään isona niin kauan kuin imetystä jatkan ja tavoitteeni on jatkaa ainakin se puoli vuotta. Mieluummin vielä kokonainen vuosi. Mietin vaan, tottuukohan tähän muuttuneeseen vartaloon jossakin vaiheessa? Vaatekaappiakin on pakko täydentää, sillä omat yläosani eivät mahdu ylleni hyvällä tahdollakaan tai jos mahtuvat, ne näyttävät härskiltä, koska ovat rinnoista niin kireitä. Kertokaa nyt kiltit, että teilläkin on joskus ollut sellainen olo, että olette heränneet aivan jonkun muun vartalossa ja se ahdistaa niin maan himputisti? :(