OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt se alkaa. Jokavuotinen syksykampanjani sen puolesta, että jos vaan alkaa pukeutua syksyisesti, syksy tulee nopeammin. Syksyn lähestyessä alan tuntea vetoa murrettuihin ja tummiin sävyihin. Viininpunainen, farkunsininen ja violetti ovat leijonankeltaisen ohella jokavuotisia ihastuksenkohteita. Materiaaleista puu, nahka ja villa vetävät minua puoleensa. Tämän vuoden ensimmäinen syysostos koostuukin osasta mainitsemiani syysvärejä ja materiaaleja. Harmi vaan, kun yhdetkään syysfarkut eivät mahdu vielä jalkaa, mutta koruista on hyvä aloittaa.

Tarina alkaa siitä, kun olimme viikonloppuna lähdössä pois Ideaparkista. Mies huikkasi käyvänsä vielä vessassa, joten lähdin edeltä autolle. Odottelimme autolla jonkin aikaa miestä ja ehdin jo vähän hermostua, miksi niin kestää. Lopulta mies palasi autolle  Marimekon pienen muovikassin kanssa. Sieltä paljastui tuttu kaulakoru, jota olin aiemmin ihaillut ja sovitellut, mutta jonka jätin haikeana kauppaan. Ja vielä viimeisen kappaleen! (Koska samaan hintaan olisi saanut kymmenen vauvabodya, krhm.) Nyt kaulallani kimaltaa kuitenkin syksyisiä muovi- ja puupisaroita. Syksy, voit saapua kaupunkiin! ♥

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Psst! Tämä koru inspiroi jopa pukeutumaan tänään. Minä. PUKEUDUIN! Eli asukuvaajaa tässä metsästän, jotta teidän ei tarvitsisi tuijotella tiiliseinää. ;)