OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Johan oli pallomahalla touhukas aamupäivä! Tepastelen nykyään suosiolla ballerinoilla ympäriinsä, mutta sen verran tsemppasin tänään, että muutamat tapaamiset hoidin urheasti korkokengissä. Koroilla olo on aina jotenkin himpun verran huolitellumpi kun matalilla kengillä. Mistä lie johtuu moinen tunne. Jalkojen (mutta ei valitettavasti kasvojen) turvotus on sen verran laskenut, että korkoja voi huoletta pitää muutamankin tunnin ilman, että verenkierto pysähtyy. Selkäkin on parempi, joten sinnekään korkokengät eivät pääse tekemään tuhojaan noin lyhyillä käyttöajoilla.

Olen nautiskellut tosissani näistä vähän viileämmistä kesäpäivistä, mutta nyt, kun olen saanut sadepäiviä jokaiselle sormelle, se hellekin saa tulla ihan luvan kanssa. Ehdin vanhempieni luona päästä hieman ruskettumisen makuun ja olisi kiva jatkaa vielä operaatiota. Ajattelin ottaa loppukesästä ripsipidennykset pitkästä aikaa, sillä auringonsäteet kaunistavan ihon niin, ettei meikkipohjaa tarvitse, ja ripsipidennykset korvaavat silmämeikin taidokkaasti. Mikäs tämän sopivampi kaunistautumissuunnitelma laiskamadolle! Meikit voisi hylätä kokonaan loppukesäksi, jos saisi ihon ruskeammaksi ja tummat ripset. Ehkä huulikiilto tai -puna voisi asua käsilaukussani, mutta muuten ei tarvitsisi kikkailla kosmetiikan kanssa. Ai niin, käsilaukuista puheen ollen! Huomasitteko jo kesäisen laukkuni?

moumou lumi annika tote blush

Shoppailuassistenttinani toi suomalaisen asustemerkki Lumin kesälahjaksi minulle antama Annika Tote -laukku, johon mahtuu tavaraa enemmän kuin laki sallii. Laukku on suoranainen tilaihme, katsokaa vaikka tuosta yllä olevasta kuvasta! Tänäänkin se kätki sisäänsä helposti mm. tabletin, jättimäisen rahapussini, juomapullon ja vaikka mitä muuta. Ne vaihtokengät unohdin tosin kuvata. Tämä sekä pitkällä kantohihnalla että kahvoilla varusteltu laukkumalli on aivan uusi, ja hempeän sävyn nimi on suloisesti Blush. Nahan värin lisäksi minuun vetosivat laukun ruusukultaiset yksityiskohdat. Laukkurakastajien kannattaa muuten kurkistaa Lumin verkkokaupan ALE-osasto, siellä on jo kova kuhina meneillään.

huivitoppiOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka kesällä laiskottaa helposti, mielessäni pyörii omituisen paljon erilaisia pukeutumisideoita, jotka tahtoisin toteuttaa. Varoitanpahan vaan, että syksystä saattaa tulla aika asukuvarikas, sillä en aio jättää noita suunnitelmia vain ns. turhiksi ajatuksiksi. Luulisi muuten, että olisi olemassa aika, jolloin ikivanhaa huivitoppiviritelmää ei enää voisi/viitsisi/kehtaisi käyttää. Luulisi, että jo jäätävä vatsa vaikuttaisi asioihin sen verran, ettei selkää tekisi enää mieli paljastella. Olette hyvin väärässä. Olen edelleen itsetuhoinen ja paljastelen itseäni fitness-poliisien kauhuksi. Kärsikää, te muiden vartaloita norsunluutorneistanne arvostelevat ihmiset, kärsikää! ;)

(huivi saatu)