Nyt katkesi kamelin selkä. Kun tajusin, etten ole pystynyt rehellisesti vastaamaan yhteenkään ystävälliseen tiedusteluun tunnelmistani, että lomani olisi ollut tähän asti yhtään rentouttava, jotakin loksahti kohdilleen. Kahta kuukautta ennen suurta elämänmuutosta ei ole tarkoitus hyppiä muiden pillin mukaan, stressata töistä, joista pitäisi ottaa kuukausiksi etäisyyttä, eikä varsinkaan turhautua siihen, ettei voi tehdä mitä haluaa. Nythän nimenomaan on aika tehdä mitä haluaa, kun vielä voi.

Siksipä maalasin kalenteristani (niin, en vieläkään ole osannut luopua siitä roikaleesta, vaikka vapaalla muka ollaankin) muutaman viikon täysin tyhjäksi, jotta voin lähteä maalle. Sinne saa tulla se kammottava hellekin, jonka loppumisesta olen hyvin onnellinen. Niin kovaa kuumuuttakin on helpompi sietää vanhempien takapihalla, kun sisälle pääsee syömään, vessaan ja viilentymään juuri silloin, kun on tarvetta. Ja rehellisesti sanoen kukkahattuilen kyllä sen verran, etten oikein totu vieläkään siihen, että ihmiset loikoilevat bikineissä puistossa enkä näin ollen ole pallomahani kanssa maannut ruskettumassa tänä vuonna missään. Rannalla voi olla kuinka alasti tahansa, mutta jotenkin keskellä kaupunkia olevat puistot olisi kiva pitää ihan “normaalina alueena”. Lähimmälle rannallekin on sellainen matka, että näin raihnaisena sinne ei tule lähdettyä, kun 20 minuutin kuluttua pitäisi kuitenkin palata kotiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Äiti oli hieman huolissaan, kuinka viihdyn heillä maalla, kun hänellä ei ole vielä lomaa ja isäkin on matkatöissä. Voi kuule, sitä paremmin vaan! Veikkaanpa, että syksyllä muistelen kaiholla niitä päiviä, kun olen ollut aivan yksin itseni ja ajatusteni kanssa. Yksinäisyys on sellaista luksusta, ettei sitä osaa arvostaa ennen kuin sen menettää. Sitä paitsi enhän minä yksin ole. Kommunikoin jälkeläisen kanssa päivittäin sekä juttelemalla että pienillä töytäisyillä, joten tavallaan mukanani on koko ajan kaveri. Tämä kaveri on vielä siitä kivaa seuraa, ettei häneltä tarvitse kysyä, mitä tehtäisiin seuraavaksi. Raukalla kun ei ole vielä aiheeseen oikein mitään sanottavaa. Tai no, iltaisin yleensä on, sillä kun minä tahtoisin levätä, vauva heittelee kuperkeikkoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällaiset loma-ajatukset nousivat pintaan juuri tänään, sillä ennen rentouttavaa ajanjaksoa on edessä hieman stressiä. Monet asiat, jotka olisivat normaalisti kivoja, tuntuvat raskausaikana jotenkin erityisen raskailta. Niin, onhan se ironista. Nyt olisi kuitenkin edessä pitkä viikonloppu, johon sisältyy suunnilleen 14 tunnin junamatkat istumapaikalla, monta yötä ei-omassa sängyssä ja paljon vieraita ihmisiä, joiden aikana istun luultavasti hiljaa itkua pidätellen, sillä en koe olevani yhtään oma itseni tässä tilassa. Näytän kamalalta ja puhun outoja, siis vielä enemmän kuin yleensä. Matkaseuralaisestani ei juuri henkiseksi tueksi ole, sillä herran suunnitelmia tiedustellessa sain kuulla, että lomalla olisi kiva pyöräillä pitkiä matkoja (öö, entäs mun jatkuva vessatarve ja alaselkäkipu?) ja kalastaa (entäs, kun istuminen kovalla alustalla on kielletty, pelastusliivit tuskin mahtuvat päälleni ja vene romahtaa mun painon alla?). Että sellainen aktiiviloma edessä, taidan tyytyä ruikuttamaan rannalla! :D