Napsauttakaapa siitä hieman taustamusiikkia päälle? Normaalisti tällainen musiikki ei nappaa yhtään, mutta jokin tässä biisissä vaan nyt toimii. Vuoden kesäbiisi taitaa olla löytynyt jo toukokuussa. Ei huono, ei yhtään huono. Tämä päivä lasketaan kai lomani ensimmäiseksi viralliseksi päiväksi ja sen kunniaksi sain otettua äsken asukuvatkin. Tokihan ulkoa löytyisi kivempia taustoja, mutta en ole vielä tässä bloggaajatouhussa sillä tasolla, että kehtaisin juoksennella ulkona kamerajalan kanssa. Ja toivottavasti en koskaan siirrykään sille tasolle. Koen myötähäpeää jo silloin, kun bongailen muita bloggaajia kuvaamasta itse asujaan. Olen kai ajatusmaailmaltani kuin teini, jota hävettää ihan kaikki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hellevihaajan “suosikkivuodenaika” on jälleen täällä! Välillä tuntuu, etteivät muut edes ymmärrä, että ihmisellä voi olla liian kuuma olla. Tämä on ollut kiroukseni aina, mutta tässä turvotustilassa olo pahenee entisestään, kun lämpöasteet nousevat nousemistaan. Pahinta on, etten saa mennä kesällä järveeen viilentymään, sillä uiminen on tulehdusriskin vuoksi kielletty kokonaan tässä vaiheessa odotusta. Siksi ajattelinkin tänään viilentää oloani psykologisesti pukeutumalla vedensiniseen mekkoon. Se seuraksi lakkailin varpaankynteni kirkkaanoransseiksi. Tämän Essien lahjoittaman superoranssin kynsilakan sävyn nimi on Saturday Disco Fever.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

mekko – Ivana Helsinki (saatu)

Tiedättekö mikä muu tuon maagisesti sopivaksi lyhentyneen maksimekon lisäksi on huippua? Se, että saan taas nutturan hiuksistani! Päälaelle sitä ei vielä saa, mutta ei siihenkään varmasti kauaa enää mene. Hiukset kasvavat hyvää vauhtia ja koska niin moni suosittelee, ettei niitä kannata himoista huolimatta leikata lyhyiksi nyt, kasvatan hiuksiani ainakin sen rankimman syksyn ajan, kun tukka pitää saada nopeasti kiinni ja pois tieltä. Ihana, miten käytännöllisyys jyrää esteettisyyden tässä elämäntilassa aivan täysillä. Pitkään jaksoin taistella vastaan, mutta pakko se on myöntää, että minusta on tulossa sellainen tyyppi, joka ei välttämättä pukeudu. Koko päivänä.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA