Joskus sitä saa postausidean jostakin aivan älyttömästä mielleyhtymästä monen aasinsillan kautta. Tällä kertaa niin kävi, kun sain iPad-suojan lahjaksi pressikassista ja aloin tarkastella, mitä merkkiä se mahtaakaan olla. Koettakaa pysyä mukana tässä tajunnanvirrassa. Tiedän, etten ole terävimmilläni nykyään, mutta yritän tsempata parhaani mukaan. Takaisin asiaan. Odd Molly, jonka mallistoa tablettipussukkani edustaa, ei merkkinä ole minulle kovinkaan tuttu. Tai tiedän kyllä muutaman bloggaajan, jotka suorastaan jumaloivat brändiä, mutta omassa vaatekaapissani ei ole ollut mitään merkin tuotteita koskaan. Pitikin mennä etsimään tablettisuojaa sivustolta, sillä nyt haluan kuollakseni nämä housut kesäksi. Ja tablettisuojahan tuskin on myynnissä vielä, kun pressipäivillä esiteltiin syysmallisto. Blondi ei vaan taas heti tajunnut.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Se, mikä tablettisuojasta sitten tuli mieleeni, oli itse asiassa TV-sarjasuositus, josta piti vinkata ihan bloginkin puolella. Instagramissani selvisi jo, etten ole suinkaan yksin uuden addiktioni kanssa. Solsidan on Ruotsin 2000-luvun katsotuin huumorisarja, ja katsoin siitä juuri jakson, jossa selän takana toisistaan juoruilevat hienostomammat haukuttiin erään päähenkilön toimesta “Odd Molly -ämmiksi”. Tämä ajatus pomppasi sitten tietysti mieleeni, kun sain tablettikotelon käsiini ja hihityskohtaushan siitä seurasi. Kyseisen jakson voi muuten katsoa tästä. Sarjaan voi tutustua lisää ja sen jaksoja katsoa voi YLE Areenasta tästä linkistä. Minut tämän pahan tavan äärelle opetti äitini, joka katsoo sarjaa muutaman jakson päivässä. Kiitos vaan tästäkin, äiti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos suositus jäi yhtään kaivelemaan, kannattaa varata runsaasti aikaa tähän projektiin, sillä sarjan jaksoja tulee takuulla pakkomielle katsoa kerralla useampi putkeen. Pahimmillaan maraton saattaa venyä jopa aamuyölle, vaikka yksi jakso kestääkin vain 20 minuuttia. Kokemusta on. Näissä tunnelmissa aion viettää viikonloppunikin, vaikka pitäisi tehdä suursiivous. Mutta kun huomasin juuri, että olen taas kaksi jaksoa jäljessä eikä poikaystävästäkään ole seuraksi tänä iltana. Aika voittajafiilis! :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA