OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA    gOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lomat ja pyhäpäivät ovat blogeissa rasittavaa aikaa. Moni postailee vain fiiliskuvia pikakuulumisten kera eikä mistään löydy oikein luettavaa. Blogimaailma on lomalla, vaikka ei muka ole. Tällä ajatuksella lohdutan itseäni, kun mietin loppuviikon työputkea. Ainakaan en enää makaa tuijottamassa taivasta, tuoksuttelemassa grilliherkkuja ja miettimässä, miten ihana olisi asua jälleen maalla. Joten onneksi huomenna alkaa taas arki ja joudun sekä toimimaan että pukeutumaan kuin ihminen. Ruotuun palaaminen näkyy aina positiivisesti blogissa, vaikka se itseä ensin ärsyttäisikin.

Ihan vähän vaan mietin silti keltaista taloa, joka on myynnissä vanhempieni uuden talon lähellä. Himpun verran vaan haaveilen omasta yrttimaasta ja lenkkireitistä metsän keskellä. Joinakin päivinä (ihan salaa) mietin, että tilaisin itselleni Kotivinkin maalaiselämäikävää lievittämään. Olen rakastanut sitä lehteä jo vuosikausia ja jossakin vaiheessa tiedän antavani lehdelle periksi. Se on suureksi osaksi Roope Lipastin syytä. Nyt kuitenkin pää pilvissä kirjoittava maalaistyttö hiljenee ja huomenna blogin pariin palaa motivoitunut kaupunkilaistyttö. :)