Onnistuin aikatauluttamaan pääsiäisen lomapäiväni jotenkin typerästi. Ystäväni ja siskoni ovat jossakin aivan muualla silloin, kun ehdin viimein käydä Kylmäkoskella lomailemassa. Onneksi siellä odottaa yksi kappale karvapallerokissoja, jonka kynnet kaipaavat kuulemma jälleen leikkaamista. Pääsin viimeksi kissaneuvotteluissa jo sille tasolle, että meillekin kuulemma voi tulla kissa, mutta vain, jos samalla tulee koira. Tämä on kai jo hyvä alku, mutta vielä pitäisi päästä siitä koira-kohdasta kokonaan eroon. Neuvottelut tulevaisuudesta jatkuvat siis myöhemmin, kun perheemme kolmas jäsen on hieman isompi tai edes syntynyt. Silti en osaa olla miettimättä tätä asiaa, joten en takuulla viittaa tähän viimeistä kertaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin aamulla niin innoissani blogiuutisteni julkaisemisesta, että heräsin tänään jo seitsemän aikaan virkeänä ilman herätyskelloa. Voisi melkein luulla, että jos nousee ylös poikkeuksellisen pitkät 4 tuntia ennen päivän ensimmäistä palaveria, saisi itsensä näyttämään enemmän ihmiseltä kuin muina päivinä. No, ainakin ehdin juoda muutaman kupin kahvia enemmän kuin normaalisti. Totta puhuen otan mieluummin itselleni aikaa juurikin aamuisin, illalla kaipaan seuraa ja läheisyyttä. (Tästä voitaisiin päästä aasinsillalla siihen, miten kissa ei haittaisi heräämisseurana, kun taas höpöttävät ihmiset ovat ärsyttäviä, mutta jätetään se kohta välistä.)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

bleiseri – H&M

paita – Asos

housut – H&M

kengät – Julia Lundsten for Marimekko

Lakkailin viikonloppuna pitkästä aikaa kynteni ja aamulla oli sellainen olo, että meikkilipastosta on löydyttävä pinkkiin lakkaukseen sopiva huulipuna. Löytyihän se, vaikka stressasinkin päivän, että puna on ympäri naamatauluani ja näytän sirkuksesta karanneelta pelleltä. Pitäisi taas totutella käyttämään huulimeikkiä enemmän, niin sen kanssa osaisi olla edes vähän luontevammin. Uusi, liukuvärjätty tukka on muuten siitä kiva, että kun se laittaa kiinni, yleisilmeestä tulee jotenkin ihanan tumma. Muunneltavat hiusmallit ja värjäykset taitavat olla se minun juttuni, kun tuppaan kyllästymään niin helposti itseeni ja varsinkin ulkonäkööni! :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA