OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikki oli valmiina odottamassa, kun palasin tänään töistä. Kepeä juhlamekko löytyi Asoksen ALE-osastolta, mekkoon sopivat kengät sain FINSK-ystävämyynneistä ja tyttömäinen kampauskin oli suunniteltu valmiiksi meikkeineen kaikkineen. Ystävä kipaisi jo eilen hakemaan pallomahalle uudet sukkahousut, kun ei sellaisia löytynyt ehjinä omasta kaapista, ja aikaa valmistautumiseen olisi ollut suorastaan runsaasti. Kuvittelin jo, miten kiva on nähdä pitkästä aikaa tuttuja ja päästä vähän ulos. Olisi piristävää nähdä peilistä tutut, iloiset kasvot väsyneiden ja hieman jopa surumielisten sijaan. Sitten todellisuus tuli ja iski vasten kasvoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koko päivän seisomisen jälkeen ajatus korkokengistä tuntui kammottavalta. Selvänä kaikki hiemankaan humalaiset ihmiset ovat aivan älyttömän rasittavia. Ilta venyisi kuitenkin pitkäksi tai vaihtoehtoisesti joutuisin kävelemään yksin kaupungin läpi yöllä kotiin. Sunnuntai, jolle töitä on listattu lähes luvattoman paljon, tuntuisi nihkeältä, kun se pitäisi lauantai-illan sijaan uhrata palautumiselle. Pitäisi siivota kotona, kun kukaan muu ei sitä kuitenkaan tee. Niin siinä sitten kävi, että vaihdoin korkokengät ja juhlamekon lasilliseen ruusulimonadia ja kasaan poppareita. Niin, ja kirjaan, joka tulvii suomalaista muotia. Siivouspäivän aloitan huomenna heti aamusta ennen töitä, mutta tänään otan rennosti. Oikeastaan ei edes harmita. :)

moumou popcornOLYMPUS DIGITAL CAMERA