OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Törmäsin jo kuukausia sitten hauskaan haasteeseen, jonka halusin ehdottomasti toteuttaa omassa blogissani, mutta se jotenkin unohtui aina. Blogihaasteita kiersi vanhoina “hyvinä” aikoina enemmänkin blogeissa, joten nykyään, kun törmään sellaiseen, innostun ihan erityisen paljon. Uusin löytämäni haaste liittyykin tavallaan kohta 6-vuotiaan blogini alkuaikoihin, sillä sen aiheena ovat vanhat vaatteet. Erityisesti muotibloggaajille suunnattu haaste kuuluu näin:

Kaiva esille vähintään 5 vuotta sitten ostamasi vaatteet ja asusteet. Vietä päivä asussa, tee asupostaus ja kerro kuinka usein vaatekaappisi sisältö vaihtuu ja mitkä ovat osoittautuneet pitämisen arvoisiksi vaatteiksi ja asusteiksi. Mikä on vaatteidesi elinkaari?

Suurin ongelma haastetta toteuttaessa oli se, että jouduin oikeasti miettimään, missä olin viisi vuotta sitten ja mitä jo silloin omistin. Olin tuolloin opiskellut reilun vuoden yliopistolla ja pitänyt blogiani vuoden verran. Kävin siis vanhoja blogikuviani läpi ja tarkistelin samalla, mitä noista vaatteista vaatekaapistani vielä löytyi. Onneksi suurin osa oli jo lähtenyt kiertoon. Ai, miten niin onneksi? Vaikka nopeasti ajateltuna luulisi olevan hyvä asia, jos nykyisestä vaatekaapista löytyisi paljon vanhaa vaatetta, se ei ole ihan niin mustavalkoista. Minä en nimittäin viitisen vuotta sitten ymmärtänyt vielä mitään järkevästä ostamisesta, ja vaatekaappini edusti muovihelvettiä parhaimmillaan. Aloin jossakin vaiheessa sitten vaihtaa epämiellyttäviä muovituotteita luonnonmateriaalisiin, joten vaatekaappini sisältö on vaihtunut lähes kokonaan todella hyvästä syystä. Jotakin samaa silti löytyy vielä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Melkein ainut todella pysyvä elementti vaatekaapissani kenkäkaapissani on nahkainen kenkäpari, jonka sain aikanaan äidiltäni. Noista saappaista luovun aikanaan vasta sitten, kun niistä irtoavat pohjat ja nahka murenee palasiksi. Olen jo kerran korjauttanut pohjat kunnolla. Vaihdatin niihin talvipohjat, sillä näihin saappaisiin mahtuu paksut villasukat niiden isohkon koon vuoksi.  Vaikka nahka alkaa jo olla (joko tiedätte, että nykyään voi suureksi kauhukseni sanoa myös alkaa olemaan) kärsinyttä, pidän siitä, miten nahassa näkyy se, miten paljon kenkiä on vuosikymmenten aikana käytetty ja rakastettu.

Myös asuni vyö on äidiltä peritty ja majaillut omistuksessani suunnilleen yläasteen alusta asti. Ei siis ole vain outo sattuma, että se sopii noiden saappaiden kanssa yhteen. Asusteita ei olisi ollut kohteliasta kuvata ilman muita vaatteita, joten käytin “kuvaustaustana” mustaa tuubimekkoa. Tulipa muuten mieleen, että myös vaaleansininen rippimekkoni on edelleen omistuksessani, mutta se ei sopinut arkisten asusteiden kanssa yhtään yhteen, joten jätän sen tähän postaukseen vain epämääräiseksi maininnaksi. Yritin kaivaa mekosta kuvaa, mutta olen tainnut poistaa niin vanhat postaukset jo aikoja sitten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tarttukaahan muutkin bloggaajat tähän haasteeseen. Olisi kiva nähdä, tunnistanko vanhoja vaatteita tuttujen bloggaajien postauksista, olen kuitenkin kuutisen vuotta lueskellut suurimmaksi osaksi pukeutumiseen ja blogia pitävän bloggaajan omaan tyyliin keskittyneitä blogeja. Linkittäkää kaikki bloggaajat vaikka tänne kommenttiboksiin postauksianne, jos teitä ei haittaa, että vähän käyn kurkkimassa niitä. ;)