Tällä hetkellä huitelen pitkin Ylläksen kauniita maisemia, mutta koska kevät on vuodenajoista (vähintäänkin toiseksi) ihanin, jaan torstaisia kevättunnelmia hieman myöhässä tänne blogiinkin. Sain silloin aamulla päähäni ottaa käyttöön uuden kukkahuivin, joka päätyi omistukseeni aiemmin samalla viikolla KappAhlin lahjakassista. Käytän yleensä huiveja vain ulkotakin päällä, mutta tämä kukkamerihuivi on kooltaan niin iso, että se tuntuu kivalta ihan trikoopaidankin kanssa. Pesulapun olisi tosin voinut lähikuvasta jättää pois, kun ei siitä kuitenkaan edes näe lukea, että huivi on valmistettu ekologisesti kierrätetyistä muovipulloista! :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten päästään pohtimaan tuota otsikon ruumiinosa-viittausta. Farkkujeni polviviillot ovat nimittäin noin kahdeksan senttiä liian alhaalla ja siitäkös on kriisiä pukannut viime aikoina meikäläisen helppoon elämään. Reiät eivät ole edes suunnilleen polvien kohdalla, vaan enemmänkin säärten yläosissa. Joku aina joskus yrittää ilahduttaa kertomalla, että: “Ethän sä nyt mikään lyhyt ole.” Eiköhän tämä nyt viimeistään todista, että kyllä minä vaan olen lyhyt, sillä nämä farkut olivat vielä PETITE-mallistoa lyhyemmillä punteilla ja näennäisesti lyhyemmille ihmisille tehdyillä kaavoillakin vielä. Puntteja käänsin silti 5 senttiä, jotta niitä ei tarvinnut jättää ryttyyn nilkkoihin. Seuraa syvä, mutta hieman huvittunut huokaus.

Farkkutraumat unohdettuani keskityin kummastelemaan, kuinka hiukseni ovatkaan kasvaneet. Nyt niiden pituus alkaa olla mieleeni, kun ne eivät olet oikein pitkät, mutta eivät enää lyhyetkään. Värikin oli näissä kuvissa kiva, mutta tällä hetkellä hiukseni ovat jo huomattavasti tummemmat. Uuteen väriin päästään paneutumaan ehkäpä vasta ensi viikolla, kun palaan Helsinkiin ja saan taas reaaliaikaista materiaalia blogiin. Viime aikoina bloggailuintoni on ainakin tuplaantunut ja jotenkin stressikin on vihdoin helpottanut hieman otettaan niskanahastani. Toivottavasti parempi oloni välittyy sinne ruudun toisellekin puolelle.

  OLYMPUS DIGITAL CAMERA

paita – H&M

farkut – Asos

huivi – KappAhl (saatu)

kengät – Spirit

Viikonloppureissullamme Lappiin on epävirallisena sivuteemana ystävyys, mutta uppouduin teemaan jo hieman etukäteen. Istahdin viime viikolla Ninan kanssa alas pitkästä, pitkästä aikaa alas. Höpisimme Mäkkärin nurkassa 2,5 tuntia kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Vaikka tiesin, että aamuisen työvuoron kannalta kannattaisi lähteä ajoissa kotiin nukkumaan, ystävähetki teki terää ja oloni on ainakin miljoona huolta keveämpi. Joskus kannattaa antaa tunteiden jyrätä se järjen ääni ja viipyä ulkona hieman pidempään hyvässä seurassa. Rentoutukaahan tekin näin sunnuntain kunniaksi ystävienne parissa, jos vaan mahdollista. :)