Koska aamulla paistoi aurinko ihan kunnolla, päätin tylysti, että nyt alkaa kevät ihan tosissaan ja vetäisin jalkaani vaaleansävyiset kiilakorolliset tennarit. Jos omistaisin ruusukultaisen kellon, käyttäisin sitä varmasti aina näiden kenkien kanssa, mutta toistaiseksi kellolaatikossani ei sellaista kaunotarta majaile. Sain nuo kengät jo talvella Zalandolta kiitokseksi hienosta kenkähaastesuorituksesta (eli lohdutukseksi karvaasta tappiostani), mutta koin ne enemmän kevät- kuin talvikengiksi ja siksi sitten säästelin niitä vuodenvaihteen yli tähän vuoteen. Samaa väriä ei taideta enää myydä, mutta Korsin muut kiilakorkotennarit näyttävät myös hyviltä. Asukuvia en saanut kellään otatettua ennen kuin tajusin sellaiset haluavani, joten old school -henkeen kuvasin itseni nopeasti töissä peilin kautta.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

neule – Vila

farkut – Panic in Paradise (saatu)

kengät  – MICHAEL Michael Kors (saatu)

Viikonloppuna olisi edessä tyttöjen kanssa osaksi jopa kauhulla odotettu reissu Lappiin enkä ole vielä edes pohtinut alustavasti, mitä sinne pitäisi pakata mukaan. Olen keskittynyt enemmänkin nautiskelemaan vapaailloista, joita poikaystävän lomamatka minulle soi. Ihanahan se on viettää paljon aikaa yhdessä, mutta joskus tulee melkein huono omatunto siitä, että olisi mieluummin illan itsekseen kuin yhdessä ihan joka päivä. On oikeastaan aika ihanaa, kun toista ehtii välillä tulla ihan kunnolla ikävä. Jopa niin pahasti, että puhuu itsekseen ja ärsyyntyy omista jutuistaan. Sitä se ihana ikävä on. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA