OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Käytössäni on tällä hetkellä muistaakseni neljäs Lumia-puhelimeni. En vaihtaisi sitä mihinkään muuhun merkkiin mistään hinnasta. Siksi en empinyt sekuntiakaan, kun Nokia tarjoutui lähtemään mukaan London Fashion Week 2014 -kampanjaamme antamalla minulle uuden Lumia 2520 -tabletin lainaksi matkalle postailua varten. Tämä laite on tosiaan vain testilainassa, joten koetan olla kaatamatta uuden Lumia-perheenjäsenen päälle soijakastiketta ja välttelen myös vessanpyttyjä. Tämä tosin ei onneksi mahtuisi edes plumpsahtamaan sellaiseen, sen verran se on kuitenkin saman merkin puhelinta isompi, vaikka aika kevyt ja kompakti kooltaan onkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tablettia on mielettömän helppo käyttää, kun on jo oppinut käyttöjärjestelmän oman puhelimensa avulla. Uusille tuttavuuksillekin tabletin logiikka avautuu varmasti nopeasti, sillä kuvakkeet ovat selkeitä ja toiminnot loogisia. Myös Noora testaa tablettia reissussa kanssani, häneltä saatte matkan jälkeen ensikertalaisen raportin käyttökokemuksesta. En ole enää kovinkaan puolueeton arvioimaan tablettia, kun suuri osa siitä tuntuu tutulta heti, kun laitteen käynnistää. Joitakin pointteja nousi silti mieleeni. Ensimmäisenä mainittakoon asia, jota tietotekniikan suurkuluttaja arvostaa. Tämä tabletti latautuu 80 prosentin varaustasoon jo yhdessä(!) tunnissa

Lumia 2520 eroaa esimerkiksi iPadista suuresti siten, että käyttöjärjestelmä on selkeästi samantyyppisempi kuin Windows-tietokoneissa, kun taas iPadin käyttis vastaa mielestäni enemmänkin merkin puhelimen käyttistä. Ehkä juuri siksi tabletti tuntuu jotenkin loogisemmalta käyttää kuin muutama muu testaamani. Omat suosikkiominaisuuteni tabletissa löytyivät jo hetken selailun jälkeen. Arvostan varsinkin tabletin kirkasta näyttöä, joka oli selkeä kirkkaassa auringonvalossakin. On kätevä, kun esimerkiksi rannalla voi etsiä Deezer-sovelluksesta hyviä biisejä ilman, että niitä täytyy räpeltää soimaan jossakin varjoisassa paikassa, jotta näytöltä erottaisi jotakin. SkyDrive-sovelluksen kautta taas postaukseen pystyi lataamaan suoraan puhelimesta kuvia ilman niiden siirtämistä koneelle erikseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myöskin lainaan samaani tablettiin sopiva Power Keyboard -näppäimistö on kätevä ottaa matkalle mukaan. Varsinkin, kun tabletti lähtee mukaan nimenomaan bloggausvälineeksi. Oikealla näppäimistöllä on kuitenkin paljon helpompi kirjoittaa kuin tablettia painelemalla. Myös kirjoitusasento paranee, kun tablettia ei tarvitse koettaa pitää tietyssä kulmassa kirjoittamisen helpottamiseksi. Vaikka WordPressistä on olemassa sovelluskin, bloggaan mieluusti selaimen kautta. Se tosin lienee vain tottumiskysymys.

Huimana extrana, jota ei vaan voi jättää hehkuttamatta, näppäimistössä on jopa viiden tunnin lisäys tabletin akkukestoon. Siitä tulee sen nimen Power-etuliite. Jos koneelle tahtoo siirtää jotakin tai jos siihen tahtoo kytkeä jotakin (esim. kaiuttimet tai vaikkapa puhelimensa lataukseen), näppäimistöstä löytyy parikin USB-liitäntää. Näppäimistö toimii myös tabletin suojana, jolloin koneen näyttö pysyy naarmuttomana matkustaessa. Näytön materiaali tosin on sellaista supermateriaalia, että sen naarmuttamiseen tarvitaan jo hieman taitoja ja ripaus huonoa tuuria. Lumia-puhelinten omistajan kokemuksen syvä rintaääni täällä huutelee jälleen. Eikö ole ihana, että myönnän rehellisesti kaikki mokailuni teille? :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos et millään meinaa saada tarpeeksesi matkahuumasta, kaikki matka-aiheiset jutut eli blogipostauksemme aiheesta ja niiden lisäksi myös lyhyemmät päivitykset on kerätty London Fashion Week 2014 –kampanjasivun alle. Siellä päivityksiä voi selata kätevästi myös kategorioittain. Lumia 2520 -tablettiin taas voi tutustua tarkemmin tällä tuotesivulla. Kumman värin muuten itse ottaisit tabletista? Klassisen mustan vaiko tämän villin punaisen? :)