Pystyn nykyään suureksi harmikseni keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan. Ennen onnistuin pyörittelemään erilaisia projekteja käsissäni kuin jonglööri pallojaan, mutta kai se ikä opetti keskittymään asioihin yksi kerrallaan. Kun siis muutosta on selvitty, ehdin vihdoin keskittyä seuraavaan elämäni isoon asiaan. Nimittäin Lontoon muotiviikkoihin, jonne naapuriblogitontin Nooran kanssa yhdessä Re:fashion-kampanjan myötä lähdemme. Olen pitkästä aikaa mukana portaalimme kampanjassa, koska kaikki energia on jotenkin mennyt homman pyörittämiseen. Oli siis jo korkea aikakin hakea mukaan tähän huikeaan matkayhteistyöhön. Kaikki Lontoo-visiittini ovat olleet lyhyitä, joten on kiva päästä pitkäksi viikonlopuksi paikan päälle kaupunkiin tutustumaan. Huikkasin tietysti heti myös Jennille, ettei varaa itselleen liikaa tekemistä, vaan varautuu bloggaajatreffeihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Matkasuunnittelu alkaa aina matkan varaamisella ja niin tälläkin kerralla. Noora sai tehtäväkseen etsiä meille hotellin ja minä puolestani varailin lennot. Tavoitteenamme oli etsiä mahdollisimman edulliset suorat lennot, jotta hotelliin jäisi käytettäväksi isompi osuus matkabudjetistamme. Matkaamme sponsoroimaan saimme Momondon, jonka kautta lennot ja hotellit sitten luonnollisesti varailtiin. Muita matkallamme mukana olevia merkkejä voi muuten kurkistella muotiviikkojen viralliselta London Fashion Week 2014 -kampanjasivulta, jonne päivittelemme kuulumisiamme ja matka-aiheisia postauksia tästä eteenpäin aika tiehään tahtiin. Sivua kannattaa seurata myös tulevien arvontojen vuoksi.

Koska ensimmäinen muotinäytös, jota pääsemme katsomaan, on tosiaan heti perjantaiaamuna aikaisin, päätimme lähteä matkaan jo torstaina. Sopiva aikahaarukka oli kello 15-19 välillä ja tuohon aikaan löytyikin kivasti vaihtoehtoja. Momondon lentohaku mahdollisti lentojen etsimisen eri perustein, joten löysin helposti sopivat lennot. Oli hassua huomata, että tismalleen samaan aikaan lähti kolme eri lentoyhtiön lentoa, mutta siinä, missä lentoajoissa oli vain pieniä eroja, lentojen hinnoissa oli hämmentävän suurta vaihtelua. Kalleimmat lennot olivat jopa tuplasti edullisimpia hintavammat! Lopulta lentoyhtiöksi valikoitui useaan otteeseen hyväksi todettu Norwegian.

Lentohaku oli erittäin helppokäyttöinen jopa tällaisen säheltäjän mielestä. Erityiskiitosta lentohakusivu saa ns. tietoiskulaatikosta, jossa kerrotaan kohdemaan valuutasta ja hintatasosta esimerkein kategorioissa “ravintolasta”, “torilta”, “liikkuminen”, liikunta ja vapaa-aika” sekä “vaatteet ja kengät”. Lontoossa esimerkiksi ateria edullisessa ravintolassa maksaa suunnilleen 12,20 euroa yhdeltä ihmiseltä ja kesämekko ketjuliikkeestä ostettuna maksaa karkeasti arvioituna 38,60 euroa. Taksin aloitustaksa taas on 3,65 euroa. Sivulta löytyy valuuttataulukon lisäksi myös hyödyllinen sääennuste kymmenelle päivälle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bloggaajat käyttävät muuten aina läppäriä selällään, uskokaa pois. No ei vaan, takaisin asiaan. Nyt, kun lennot Lontooseen on varattu, suurin matkastressi on takana päin. Jos hotellivalintamme kiinnostaa yhtään, voin kertoa, se paljastuu teille jo ihan pienen ajan sisään. Siksipä kannattaa seurata portaalimme London Fashion Week 2014 -kampanjasivua. Se kun päivittyy tästä eteenpäin huomattavasti blogejamme ja matkapostauksiamme tiheämmin, ja sinne kootaan kätevästi kaikki muotiviikkoihin liittyvä saman osoitteen alle. Vielä kerran tervetuloa mukaamme muotiviikoille! :)