Muistan, kuinka ihastuin Anno-merkin sisustustuotteisiin, kun niihin ensimmäistä kertaa showroomilla törmäsin. Varsinkin eräs mustavalkoinen villamatto aiheutti vahvoja tunteita ja odottelinkin innolla sen ilmaantumista myyntiin. Harmi vaan, etten ollut yksin tunteideni kanssa, vaan kun matto ilmestyi nettikauppaan ja myymälöihin, sitä hehkutettiin blogeissa ja monissa sisustuslehdissä. Ärsyynnyn helposti ilmiöistä ja ne kääntävät minut itseään vastaan. Jotenkin liika tuputus on liikaa ja hehkutettavasti asiasta katoaa mielenkiinto, kun siihen törmää kaikkialla. Pandora-matto osoittautui kuitenkin suureksi ilokseni poikkeukseksi tässä asiassa.

 sisustus

Mitä enemmän näin villamattoa blogeissa, sitä enemmän sen omalle lattialleni halusin. Olin kuitenkin ostanut pienen ajan sisään yksiööni jo kaksi mattoa, joista toinen oli vieläpä aikamoisen kallis, joten en voinut mitenkään perustella mattohimotustani. Nyt tilanne on kuitenkin se, että olohuoneeseeni ei sovi kirkkaanpunainen lankamatto eikä violetinsävyinen raitamattokaan, mutta elämä ilman mattoa ei houkuta. Tahtoisin sisustaa uuden kodin asioilla, joista oikeasti pidän enkä enää ihan kivoilla asioilla, joihin on varaa. Siksipä päätin, että saan nyt hankkia Pandora-maton arkeani ilahduttamaan. Onhan se lisäksi onnistunut ilahduttamaan jo vaikka kuinka monen muun sisustajan elämää! :)

pandoramatto anno