OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos ei muuten, niin ainakin päivittäisellä lounastauolla voi varastaa pienen hetken itselleen. Virkistävän kahvin sijaan mieleni teki tänään rentouttavaa teetä, jota keittelin suosiolla jättikupin verran. Teehetki houkutti myös siksi, että olin jo joululomasta lähtien halunnut kokeilla erästä joululahjaani. Toki tuo teepussikin kuului lahjaan, mutta sitäkin enemmän kiinnostuin ystävältä saadusta teesihdistä. Sihti muistuttaa ulkomuodoltaan robottia, joka köllii kuumassa vedessä teepurut masussaan ja hauduttaa kupillisen rentouttavaa juomaa muutamassa minuutissa. Tätä ei kannata lähteä sen enempää syväanalysoimaan, sillä yleisesti en suosittele kenenkään kylpyveden juomista. Pelkkä ajatuskin ällöttää jo! :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Varsinkin tällaisina pakkaspäivinä, kun kroppa on jonkinlaisessa syväjäädytystilassa, lämmin juoma tekee poikaa. Tällä hetkellä nautiskelen päivän toista jättikupillista teetä ja sulattelen itseäni. Tiedättekö sen tunteen, kun on koko päivän suoltanut ideoita pihalle ja illalla miettii, ettei päässä liiku enää mitään? Joten tämä tyhjä olo toimii todisteena tehokkaasta työpäivästä ja aion ottaa tämän olotilan tavoitteekseni jatkossakin. Vaikka liukuhihnaduunejakin on muutama takana, kyllä sellainen työ, jossa voi antaa paloja itsestään muille, on se minulle sopivin. Ja näin matemaattisesti ajatellen, kuinka sitä voisi edes uudistua ja imeä itseensä uusia asioita, jos ei välillä antaisi vanhoja pois tieltä.

En ole pitkään aikaan unelmoinut kunnolla mistään, mutta nyt huomaan palaavani erään ajatuksen pariin toistuvasti. Sitten, kun työralli rauhoittuu hieman, tahtoisin kuollakseni oman kissan. En matkustele nykyään juurikaan, joten se este on aikalailla raivattu pois unelmani tieltä. Pitkäkarvaiset kissat ovat erityisen lähellä sydäntäni ja koska kissojen kohdalla isompi on parempi, mielessäni olisi Maine Coon -rotuisen karvahanurin hankinta. Jos ette tunne rotua, googlatkaapa huviksenne, millaisia rontteja nuo ihanat otukset ovat. Sitten pitäisi enää taivutella poikaystävä kannattamaan ideaani. Hänen ehtonsa on ollut, että jos taloon tulee kissa, tulee myös koira, mutta yritän vielä luistaa tästä vaihtoehdosta. Jos en muuten, niin härskisti lahjomalla. Sotasuunnitelmani olkoon valmis! ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA