On pimeää, ei voi ottaa asukuvia, masentaa, ärsyttää ja vaikka mitä. Tämä tarina alkaa jo kyllästyttää täälläkin päässä! Valottomuutta ja vapaa-ajan puutteellista määrää isompi ongelma on ehkä se, että olen jumittunut pukeutumisessani muutamaan asuun, joita vaihtelen. Aamulla tekee mieli nukkua mahdollisimman pitkään, joten nappaan herättyäni lattian vaatekasasta vain nopeasti jotakin mukavaa ylleni. Töissä luuhaan samassa neulemekossa päivästä toiseen. Meikkaamiseksi lasketaan elämässäni pahimmillaan vain sävytetty kosteusvoide ja kerros ripsiväriä. Hiuksiani en jaksa laittaa mitenkään, ne vain ovat.

Olen varsin tympääntynyt omaan laiskuuteeni, sillä muutamassakin tapaamisessa kaupungilla olen toivonut, että aamulla olisi kiinnostanut keskittyä omaan ulkonäköön edes minuutin verran kauemmin. Kun olo on ryytynyt, itsevarmuuskin on mitä on. Tai siis ei ole, sillä omissa mielikuvissani huoliteltu ihminen herättää enemmän luottamusta kuin vähän-sinne-päin oleva. Aion siis tsempata tästä eteenpäin. Alla olevasta kollaasista löytyvät “iloksenne” kaikki asuni, joita olen melkein sellaisinaan (eli ehkä eri kengillä) kahden viikon sisään käyttänyt. Paitsi tämä poikkeus!

moumou jumitusasut

Vaikka tykkään tuosta keltaisesta MIUN-neulemekosta kuin hullu puurosta, odotan jo kevätmallistoamme ja uusia työvaatteita. Kaikki ihanakin alkaa kyllästyttää, jos siihen pukeutuu kolmesti viikossa. Nanso on ollut kova sana viime aikoina ja Minttu-mekkoa onkin kulutettu molemmissa väreissä, joissa mekon itselleni aikanaan Nansolta sain. Jättineulettani rakastan edelleen, mutta sen materiaali ei valitettavasti ole intensiivisenkään ajatusleikin lopputuloksena vaihtunut akryylistä joksikin edes siedettäväksi. Neule päällä on kiva hengata siihen asti, kun se sähköistyy liikaa. Marimekolta saatu raitaneule sen sijaan on materiaaliltaan ihanaa, mutta se voisi olla kokoluokkaa “teltta”, jotta senkin sisällä voisi akryylikammotuksen tavoin melkein asua.

Jos joku osaa neuvoa, millä voi motivoida itseään panostamaan enemmän ulkonäköönsä silloinkin, kun ei jaksaisi yhtään, hyviä ja vaikka vähän huonompiakin neuvoja otetaan vastaan kommenttiboksin puolella. :)