Tunteet ja vuoristorata, jota ne ajelevat ylös ja alas. Kuka pysyy mukana? Havahduin vuoteen 2014 tuntien vahvasti sisälläni, että tänä vuonna rakastan poikaystävääni ainakin satakertaisesti viime vuoteen verrattuna. Tiedättekö sen kriittisen pisteen, kun rakastuminen muuttuu rakastamiseksi ja tunne siitä, että toisen kanssa on hyvä olla, kääntyy päälaelleen niin, että tiedostaa enemmänkin sen, miten ilman toista olisi paha olla. En juurikaan tästä uusimmasta parisuhteesta blogissani kirjoita, joten jo se, että otan asian esille, kertoo oman tarinansa. Vuosi 2014 on minulle se vuosi, kun muistin, miltä tuntuu erottaa rakastuminen rakastamisesta. Tunteellinen nössö kuittaa. ♥