Se oli sitten viimeisen työviikon ensimmäinen päivä. Vielä pitäisi hetki jaksaa puurtaa ennen joululomaa, jotta viikon irtiotosta voisi sitten nautiskella jotenkin hyvällä omallatunnolla. Haalin ihan hyvin työvuoroja liikkeelle vuodenvaihteeseen, koska juhliminen ei vieläkään oikein kiinnosta, mutta ne vuorot tekee kyllä valehtelematta jopa ihan mielellään. Viikon levon jälkeen jaksaa paremmin kaikkea työtä, kun mieli on saanut uusiutua ja akut ovat latautuneet maaseudun rauhassa. Aivan köyhää joulua ei onneksi tänäkään vuonna tule, sillä improvisoin yllätyksen perheelleni jouluksi. Palataan siihen sitten joulun jälkeen, jotta en pilaa lörppähuulineni jännitystä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

takki – SheInside (saatu)

kengät – Julia Lundsten for Marimekko

Päivän ohjelmassa oli työjuttujen lisäksi ehkä teille hieman yllättäen asuntonäyttö. Koska tämä rahatilanteeni ei tästä hetkeen ole paranemassa, suunnittelen korjauskerrointa elämäni yhtälöön ja katselen, josko tällaisen pienen luukun saisi halvemmalla tai vaihtoehtoisesti, jos tällä rahalla pääsisi käsiksi edes suurempii neliömetrimääriin. Vaikka tämä henkilökohtainen talouskriisini välillä blogistani välittyykin, en sitä sen kummemmin täällä ala ruotia, sillä oletan tilanteen helpottavan jossakin vaiheessa ilman julkisia syväanalyysejä. En vaan halua, että mahdollinen muuttoni tulee aivan puskista kellekään. Se olisi jotenkin todella epäilyttävää näinkin avoimelta bloggaajalta.

Vaikka päivän asu oli simppeli, panostin pitkästä aikaa jotenkin vähän enemmän itseeni. Onneksi ette tiedä, kuinka hirveältä näyttäen olen esimerkiksi viime viikon viettäny. Laitoin ryönäilyäni kompensoimaan tänään jopa pitkästä aikaa huulipunaa. Aamulla peilistä tuijotti niin kalpea ja väsynyt nainen, että jotakin piti keksiä kasvojen pelastamiseksi. Voisin ehkä kirjoittaa ulko-oveen jättimäisen “Muista huulipuna!” -lapun, jotta sen viimeisen silauksen muistaisi tehdä itselleen edes hieman useammin. Harmi vaan, ettei edes tumma vadelmanpunainen huulipuna pelastanut kasvojani väsymykseltä ja turvotukselta. Inhoan tätä masentavaa vuodenaikaa ihan joka solullani. Kerpele.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAshakkimattiOLYMPUS DIGITAL CAMERA