Viikon paras idea pamahti päähäni kenkähaasteen aikana. Idea kenkäkirpputorista alkoi siitä, kun totesin, että tahdon eroon kaikista Converse-kenkäpareistani. Laajensin sitten idean myydä ne pois niin, että kun kenkähaaste on ohi, käyn vielä läpi myös ne haasteen aikana käyttämättä jääneet kenkäni ja laitan myyntiin ison kasan kenkiäni. Suunnittelin ensin liittäväni ideaan jonkinlaisen hyväntekeväisyystempauksen, mutta eihän minulla ole nykyään sellaiseen varaa. Sen sijaan siis, että lahjoittaisin myyntivoitot pois, lahjoitan ehkä osan edullisemmista, mutta hyväkuntoisista kengistäni suoraan hyväntekeväisyyteen. Näin raha ei ole niin pahasti minulta pois, mutta saan silti tehtyä hyvää. Joku tarvitsee takuulla lämpimiä nahkasaappaita enemmän kuin minä.

moumou converse

Viikon paras makuelämys nautiskeltiin itse asiassa jo viime viikolla, kun Re:fashion-tytöt pääsivät maistelemaan ravintola KuuKuun herkkuja. KuuKuu tarjosi kaikilla mieluiset pääruuat js minun valintani osui jättikokoisiin lihapulliin. Kermakastikkeen ja muusin kanssa tarjoiltavat lihapullat valikoituvat nykyään yhä vain useammin lautaselleni, kun ollaan syömässä jossakin ulkona. Ja hyvä niin, että kyllä ns. kotiruoka hakkaa eksoottiset herkut ihan mennen tullen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikon paras viihdyke vinkattiin minulle vähän aikaa sitten tuolla kommenttiboksin puolella. Lukijani tuntevat huonon huumorintajuni jo pelottavan hyvin, sillä tämä video osui ja upposi jälleen! Olet sitten siisti mimmi tai sottapyttymuija, älä missään nimessä ota mallia siitä, miten eläimet syövät. Älkää kokeilko tätä kotona! :D

Viikon paras ketutus oli tällä kertaa vaikea valita. Ykköspaikasta taisteli kaksi ketutusaihetta, joista voiton vei se, että hukutin sunnuntaina puhelimeni. Kyllä, sen uuden nokialaisen, jonka sain muutama viikko sitten ja jota en ole edes ehtinyt vielä maksaa takaisin sen lahjoittajalle. Ei muuta, mutta ei kyllä olisi rahaa ostaa uutta, takuu ei korvaa omaa mokailua ja vakuutuskin on kuulemma turha tässä tilanteessa viime aikaisen säätöni vuoksi. Toista sijaa ketutuskisassa pitää se perinteinen “millä h*lvetin ajalla bloggaajat ehtivät ottaa asukuvansa, kun vuorokaudessa on keskimäärin kaksi tuntia valoisaa” -ongelma. En olisi halunnutkaan päivittää blogiani kuin muutaman päivän välein. AARGH!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA