Joskus on hämmentävä lukea blogia, jonka kirjoittaja on julistanut suurta rakkauttaan useammankin vuoden ajan, mutta voi olla jo päiviä tämän rakkauden päättymisen jälkeen vielä vähän enemmän rakastunut seuraavaan tapaukseen. Mietin joskus, onko rakkaudesta puhuminen enää alkuunkaan uskottavaa vai pitäisikö rakkaus jättää kokonaan pois blogin aihevalikoimista. Päätin tällä kertaa kuitenkin kirjoittaa aiheesta, sillä arvatkaapa mitä? Olen rakastunut ja tällä kertaa taas vielä vähän enemmän kuin viimeksi. Rakkauteni kohde on kuitenkin sen verran tuttu meille kaikille, että tahdon ehdottomasti jakaa sen kanssanne. Ties, vaikka tekin rakastuisitte siihen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Torstaina, kesken ei-niin-tärkeän tekstiviestin kirjoittamisen, soijakastiketta desin verran itseensä vahingossa imenyt Lumia920-älypuhelimeni vilautti viimeiset, varsin sarkastisilta tuntuneet NOKIA-heippansa ja sammutti itsensä lopullisesti. Vajaan vuorokauden verran nieleskelin ja kiroilin itsekseni. En oikein tiennyt, minkälaisen kapistuksen hankkisin seuraavaksi puhelimekseni. Poikaystäväni oli kuitenkin jo tehnyt päätöksen puolestani sen perusteella, mitä olin joskus aiemmin samalla viikolla firman tekniikkaa hankittaessa ääneen julistanut. Päästyäni töistä sain käteeni uuden Lumia1020-älypuhelimen, jonka maailman ääriin kehuttua kameraa paloin halusta päästä kokeilemaan. Väriksi olin aiemmin toivonut mustaa ja onhan tämä nyt aivan järjettömän cool ulkomuodoltaan!

Ihastuin jo kahden aiemman Lumiani aikana puhelinten helppoon käyttöjärjestelmään. Toki siitäkin löytyy epäloogisuuksia, mutta koko ajan vain vähemmän. Palautteesta tunnutaan todella otettavan opiksi, sillä aiemmin häirinneitä pikkuseikkoja on uuteen versioon korjailtu. Myös puhelimeen ladattavia sovelluksia löytyy koko ajan vaan enemmän. Suurimassa käytössä minulla ovat mm. arkikäytössäni (sekä tietokoneella että puhelimessa) Spotifyn syrjäyttänyt Deezer, Instagramin täydellisesti korvaava 6tag sekä Mobiilipankki, joka on DanskeBankin näppärä sovellus, jolla voi mm. sekunneissa tarkistaa kaupungilla tilinsä saldon tai siirtää rahaa tililtä toiselle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Se superkamera on ollut testikäytössä vasta vajaan viikon verran, mutta voin jo nyt sanoa, että on se vaan mieletön. Kamerassa on 41 megapikselin kenno ja sillä voi kuvata full HD -videoita. Kaikki ne manuaalitoiminnot, joita olen Veeralta oppinut järjestelmäkameraani varten, toimivat nyt myös puhelimessani! Voin säätää mm. valotusta, aukkoa ja puhelimessa on lisäksi mahdollisuus manuaalitarkennukseen. Kätevää on myös se, että kamera ottaa kaksi kuvaa samaan aikaan. Viiden megapikselin pikkukuvan voi jakaa vaikka Facebookiin ja (kuvasuhteesta riippuen) 34 tai 38 megapikselin täyskokoisen kuvan voi pistää pokalla esimerkiksi blogipostaukseen. Kyllä, kuvat ovat niin laadukkaita!

Moni kirjoitteli statukseeni Facebookissa puhelinsuosituksia, kun kerroin puhelintapaturmastani. Aika paljon tunteistani Nokiaa kohtaan kertoo se, että mieluummin maksan Lumiasta kuin otan ilmaiseksi iPhonen. Hyvähän sitä on kehua, mutta en oikein vakuutu puhelimen laadusta, kun joka toisella tuntemallani iPhone-omistajalla on mennyt näyttö täysin säpäleiksi pienestäkin pudotuksesta. Ja niinpä, en siis todellakaan suostu ottamaan puhelinta ilmaiseksi, vaikka se yllätyksenä minulle hankittiinkin, vaan maksan tämän takaisin heti, kun seuraava tili tulee. Olen maailman surkein vastaanottamaan lahjoja!

Psst! Iso helpotuksen huokaus myös sille, että jatkossa ei tarvitse jokaisen postauksen loppuun, jossa puhelin edes vilahtaa, kirjoittaa sitä hemmetin “puhelin saatu” -mainintaa. Ah, vapaus! :D