Toinen viikko haastetta takana ja hyvin jaksaa vielä! En tosin ole käyttänyt pikkukenkiä aivan niin paljon kuin mitä aluksi suunnittelin, mutta vielä näköjään ehtii, kun kelit ovat olleet mukavan suotuisia vuodenajan huomioon ottaen. Toisella viikolla käytin ensimmäisen kumisaapasparinkin, mutta onneksi niitä on vielä muutamat varastossa. Syksystä saattaisi tulla vaikea ilman kumisaappaita, sillä palelemisen sijaan kammoan sitä, että jalat ovat märät. Harmi, että olen myynyt lähes kaikki muovikorkkarini, sillä niitä olisi voinut käyttää sadesään kenkiä. Mieluummin sitä muovia kuitenkin kastelee kuin nahkaa.

Suurin järkytys tässä haasteessa on ollut melkeinpä se, että ihan kaikki eivät ole haasteen pointtia ymmärtäneet. Ensinnäkin mietin tietysti, pitääkin kaikella aina olla jotenkin syvällinen merkitys. Olen kuitenkin tottunut opettajaopintojen aikana vääntämään asioita rautalangasta, mutta joku raja siinäkin. Toimin jo osa-aikaisesti googlena, joten vääntely ei enää kuulu työnkuvaani. Jos ei tajua, ei ehkä tarvitsekaan tajuta. Se, kumman kengät riittävät pidemmälle syksyyn tai jopa talveen, on yksinkertaisin karvalakkimalli, johon pystyn haasteen purkamaan. Pahoittelut pettyneille! :D

kh3

Maanantaina lähdin pressiristeilylle. Jalkani olivat Pirkan Hölkästä kipeät, mutta toinen kenkähaasteen viikko alkoi lempparikenkäparin tuhlaamisella. Marimekon kiilakorot ovat nimittäin juuri sitä kokoa, että kipeät ja turvonneet jalkani eivät niissä kärsineet. Toisena risteilypäivänä käytin mustat tolppakorot, jotka koen jotenkin enemmän arki- kuin juhlakengiksi, vaikka kaikki ystäväni tuntuvatkin olevan asiasta eri mieltä. Keskiviikkona jouduin tosiaan sitten pomppimaan lätäköstä toiseen, joten uhrasin korolliset kumisaappaani käyttöön. Torstai oli kuiva ja aurinkoinen päivä, joten kiilakorolliset remmisandaalit olivat nappivalinta päivän kenkäpariksi. Tässä vaiheessa haastetta ärsyynnyin hieman siitä, miten matalilta kaikki kengät näyttävät puhelimella yläviistosta kuvattuina. on meikäläiselläkin murheet.

kh4

Perjantaina käytin viime talven suosikkinilkkurini, joiden nahka lerputtaa sivuilta niin, että täytyy käydä kysymässä suutarilta, voisiko näitä jotenkin pelastaa vielä. Lauantaina valitsin jalkaani oudot korkkarit, joiden metallikorko kerää aina katseita kadulla. Myös niistä lähtevä ääni herättää valitettavasti runsaasti huomiota. Sunnuntaina mietin kauhistuneena, miten nopeasti tämäkin viikko hurahti ohitseni. Viikko päättyi kärjistä avoimiin satiiniballerinoihin, joita edellisellä viikolla “käytin” jo peräti kahdet. Eipä sitten muuta kuin että jatkakaa kannustamista ja muistakaa toki osallistua kenkäarvontaan kampanjasivullamme täällä! :)

(Sorelit ja mustat nilkkurit saatu)