En tiedä, tuleeko kenellekään Instagram-tiliäni tai blogini Facebook-sivua seuraavalle enää yllätyksenä, että hiusteni väri muuttui alkuviikosta aika radikaalisti. Värjäsin hetken mielijohteesta hiukseni kirkkaanpinkeiksi sävyä korostavalla hoitonaamiolla, joka tarrasi varsin tiukasti huonokuntoiseen hiuslaatuuni kiinni. Kirkas sävy oli kyllä hetken aikaan ihan hauska, mutta en viihtynyt siinä kovin pitkään. Neuvoteltuani kampaanjani Veran kanssa, päädyin pesemään hiukseni viidesti(!) astianpesuaineella, minkä jälkeen kasvojani kehystikin autenttinen My Little Pony -tukka. Lopetin huuhtelun siihen ja tuijotin vaan kylpyhuoneeni peiliin. Haalistunut pinkki, rakastan sinua!

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En ole hetkeen ehtinyt höpistä kuulumisia blogin puolella, joten tykitänkin niitä nyt ihan kunnolla. Ehdin vihdoin viime viikonloppuna käväistä maalla vanhempieni luona ja oi että, miniloma teki hyvää. Nappasin mukaani maalle komeaa miesseuraa, sillä kukapa nyt olisi jaksanut hölkkäillä ilman kannustusjoukkoja. Varsinkin kissamme oli aivan myyty, kun sai uuden leikittäjän. Kieltämättä oli aika suloista, kun ei tarvinnut yksin matkata tai nukkua. Kuntokuurissa on tullut nyt sen verran takapakkia, etten ole juurikaan ehtinyt muutamaan viikkoon lenkkeillä, vaikka käynkin joka viikko salilla ja PT-tapaamisissa. Ruokailut ovat olleet ok, paitsi eräällä pressiristeilyllä ja muutamana herkkuiltana, mutta ne nyt eivät tätä projektia tule kaatamaan. Vielä, kun saataisiin sovittua päivämäärä, jonka haaste loppuu ja tulokset tarkistetaan. On motivoivampaa treenata, kun tavoite on selkeä.

   OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

toppi – H&M

liivi – Lindex

takki – Vero Moda

housut – Panic in Paradise (saatu)

kengät – Nine West

Eilen tuntui pitkästä aikaa siltä, että pillifarkut saavat nyt unohtua hetkeksi kaappiin ja tilalle kaivataan selkeästi leveämpiä puntteja. Vuosia vanhat farkut tuntuvat jotenkin raikkailta pienen tauon jälkeen. Olen näköjään pakkomielteinen sen suhteen, että näiden farkkujen kanssa on oltava valkoinen yläosa, myssyhenkinen pipo tai lyhyt karvaliivi. Tai jopa ne kaikki kerralla! Siitä todisteina vanhoista asuistani tämä sekä tämä. Ilmeisesti myös sotkuinen kiharapilvi on kova sana, kun puntit ovat asussa leveämmät. Mikä lie senkin outo pakkomielle. Näitä tällaisia pakkoyhdistelmiä löytyy vaikka millä mitalla, niistäkin saisi joskus koottua ihan hauskan postauksen.

my little pony hairOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Palaan vielä hetkeksi noihin hiuksiin. Tein tämän radikaalin värikokeiluni Biozellilta saamallani värinaamiolla. Tuotetta kuvaillaan näin: “Color Mask –sävytteet on tarkoitettu värjättyjen hiusten sävyttämiseen ja hoitamiseen. Runsaspigmenttinen sävyte lisää hiusvärin intensiivisyyttä ja syvyyttä tummissa hiuksissa, raikastaa vaaleat hiukset tai tuo trendikkään tehostesävyn hiuksiin.” Vinkkinä kuitenkin tosiaan, että naamiolla sellaisenaan saa shokkipinkin lopputuloksen ja tämän pastelliunelman taas saavuttaa laimentamalla värinaamiota normaalilla hoitoaineella tai hiusnaamiolla. Tuolla Biozellin sivustolla ohjeistetaan myös trendikkään Strawberry Blonde –värisävyn luominen, jonka olisin tietysti voinut huomata ennen kokeiluani. Sävyjä voi joka tapauksessa selailla ja laimennusohjeisiin tutustua tällä sivulla. Oppikaa virheistäni! ;)