Ystävämme Wikipedian mukaan 1960-luvulle olivat tyypillisiä erilaiset ja varsin rohkeat muotituotteet, joilla haettiin usein jopa tietynlaista šokkivaikutusta. Sitä voisikin helposti luulla, ettei 60-luvulla syntynyt mitään kovin kummoista ja pysyvää. Syntyipä sitten kuitenkin. Tästä on nimittäin elävänä todisteena eräs suosikkikorumerkeistäni eli Lapponia Jewelry, jonka kanssa Re:fashion-portaalimme sai kunnian tehdä yhteistyökampanjan. Kävin lainaamassa syksyn koru-uutuuksista omat suosikkini, jotka nyt esittelen teille. Saatatte jo näistä kuvista tunnistaa oman lempikoruni näiden lainakaunottarien joukosta.

Tähän alkuun totean heti, että olen jotenkin huono käyttämään kultakoruja. Siksi lainasin pelkästään hopea- ja pronssikoruja, joista ensimmäisenä pääsette ihailemaan Niili-joesta ja papyruskaislikoista inspiroituneen Nile-malliston tuotteita. Rannekoru ja sormus ovat kummatkin jo hieman vanhempaa mallistoa, mutta sarjaan on nyt tullut muutamakin uutuus, joten tahtoisin nostaa sarjaa yleisesti hieman enemmän esille. Ulkonäöltään sormus ja rannekoru tukevat toisiaan täydellisesti. Laitoin ne samaan käteen, jotta ne tavallaan tukevat toisiaan ja korostavat toisensa parhaita puolia. Nämä korut sopivat mainiosti arkityyliini.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

“Lapponia, tämä on Lapponia

josta Pohjan kauniin neitosen kutsu kaikuu”

moumou lapponiaOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten siirrytään pronssikoruihin. Tarkennan, että niihin jumalaisen kauniisiin pronssikoruihin. Arvostan vaatteissa monipuolisuutta ja useita käyttömahdollisuuksia, joten kun tajusin, että suuri Daytona-riipus toimii myös rintakoruna, sen viehätysvoima kaksinkertaistui. Vähintään. Koru on kyllä aivan omiaan tärkeisiin juhliin, mutta minusta se sopii myös arkeen juurikin kauniin värinsä vuoksi. Asustin korun seuraksi kiiltävän mekon ja laimensin sitten juhlavaa vaikutelmaa karvaliivillä ja hatulla. Koru soluttautuikin tyyliini peräti niin hyvin, että sitä luultiin omakseni. Olen otettu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

mies lähti Pohjolaan, tie käy kuunnellen vaistoaan

mies rakastuu noitaan, hän on ihminen maan” moumou lapponiaOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen vaihtanut rannekorut hiljalleen sormuksiin, joita käytän montaa kerralla. Siksi sydämeni jätti välistä lyönnin, kun pääsin tutustumaan Tulipronssi-sarjaan. Myös äskeisten kuvien riipus on tuota samaa, suosikkisuunnittelijani Björn Weckströmin 50-vuotista suunnittelijauraa Lapponialla juhlistavaa sarjaa. Kyseistä sarjaa myytiin 70-luvulla ja nyt tuota koneen ja ihmisen suhdetta pohdiskelevaa korukokonaisuutta on muutettu niin, että pronssikorujen kaunista sävyä korostetaan mustapatinalla. Sormuksia ja riipuksia on joka lähtöön, mutta B-52 ja Scarab (oikea käsi) veivät sydämeni. Myös jättimäinen Isotta Franscini (vasen käsi) on makuuni, sillä sen muoto tuo jotenkin mieleen sydämen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ja siksi on neidon mentävä, hän on noidista lentävä

käy tulella taivaan ja loitsut kaikuen soi

lapponia moumouOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja se minun suosikkikoruni noista? Ehdottomasti jokin noista pronssisormuksista. Mietin vielä myöhemmin, mikä yksilö on kaikista kaunein. Jotta tekin pääsisitte valitsemaan oman suosikkinne, vinkkaan tähän väliin upeasta arvonnasta, jossa voi voittaa vapaavalintaisen korun Tulipronssi-sarjasta (arvo n. 250€ – 400€). Miltä nämä uudet tuotteet teistä näyttävät? Miellyttävätkö Lapponia-korut ylipäätään korumakuanne? Jos muuten olette enemmän Kalevala-ihmisiä, pienenä vinkkinä vaan, että aivan pian pääsette tutustumaan Kalevalankin koru-uutuuksiin, joita toinen Re:fashion-bloggaaja teille esittelee. Voin paljastaa, että meille Vanamo-faneille on ainakin luvassa herkkuja uusien tuotteiden joukossa.

Mutta kertokaahan nyt, millaisia tunteita uudet Lapponia-korut herättivät, ja muistakaa osallistua Flame Bronze -arvontaan täällä! Minä lähden tarpomaan 33 kilometriä maastoon ja palailen blogin pariin vähän illemmalla. :)

(tekstilainaukset Monica Aspelund / Lapponia)