Olen nyt alkanut silloin tällöin ripotella blogiini hippusia entisistä blogiajoista. On lyhyempiä kuulumispostauksia, on aamuviiden postauksia, on rennompaa jutustelua ja postaussarjoja, joita julkaistaan tasaisin väliajoin. Yksi kategoria, joka on valitettavasti hieman unohtunut, on sellainen, jossa olen satunnaisesti yllättänyt lukijoitani. Tähän ei siis liity mitään arvontaa tai blogikisaa, vaan joskus, kun on siltä jonkun ihmisen kohdalla tuntunut, olen kilpailun tai arvonnan sijaan vain lahjoittanut jollekin lukijalleni tai satunnaiselle kommentoijalle palkinnon. Tämän postauskategorian nimi on thank you for being you, ja nimensä mukaisesti “voiton” voi ansaita vain olemalla oma itsensä. Niin hyvässä kuin pahassakin.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällä kertaa postimieheltä yllätyksen saa nimimerkki Susu, joka on kommentoinut blogiani jo herra tietää kuinka kauan. Olen myös saanut etanapostia tältä ihanalta lukijalta elämänohjeita ja kaikenlaisia terveisiä unohtamatta. Olen saanut postin kautta lämpimät villasukat, teetä, kissakirjan ja vaikka mitä piristystä. Nyt on takaisinmaksun(:D) aika ja Susu, joka niin kovasti joskus kertoi haaveilevansa kahvikapselikoneesta, saa kohta sellaisen postissa. Tarkistin kyllä, saanko yllättää hänet, mutta en vielä sähköpostissa kertonut, mitä postissa tulee. Päädyin ostamaan tämän Dolce Gusto -masiinan Susulle, sillä hänenkin lahjansa minulle ovat olleet juuri sellaisia, joista olen joskus kirjoittanut pitäväni. Kiitos teille lukijani, kun olette niin ihania! ♥

moumou dolcegusto