Tätä tiettyä järjestyslukuun liitettävää viikonpäivää vastaan on suojauduttava tutuilla ja turvallisilla asioilla, joten aamuviiden postaus on täällä taas! Ja käydään heti asiaan. Yleensä raivoan ystävilleni muiden turhien asioiden ohella siitä, jos joudun Espooseen, mutta eilen seikkailin Vantaalla. Yllätyksekseni Vantaa vaikutti ihan mukavalta paikalta. En ole juurikaan vieraillut siellä (sillä lentokenttävisiittejä ei kai lasketa), mutta ihan viihtyisä tuon Kauppakeskus Jumbon ympäristö ainakin nopealla vilkaisulla oli. Tämä kaupunki- ja kaupunginosafriikkailuni on minun ja ystävieni yhteinen vitsi, sillä maantietoni sekä yleistietämykseni ovat samaa luokkaa kuin ameeballa. Kuvittelin Helsinkiin muuttaessani mm. Punavuoren vielä räkäisemmäksi paikaksi kuin Kallion. Että siltä pohjalta.

Käväisin Jumbossa tämän viikon lauantain Jumbo Fashion Day -tapahtuman tiimoilta. Stailaamme Jonnan kanssa ns. tavismalleja muotinäytöksiin ja tänään kävimme valitsemassa mallien vaatteet etukäteen. Oli jotenkin hassua törmätä omaan kuvaan tapahtuman mainoksessa, joka oli pystytetty kauppakeskukseen sisälle. Kauppojen kassoilta löytyi vielä pieniä mainoslehtisiä, joissa oli sama info kuin isossa mainostaulussa. Onneksi en näytä tuossa kuvassa yhtään itseltäni, niin ei hävettänyt seisoskella oman naamakuvan vieressä. En oikein osaa tottua siihen, että voin törmätä omaan naamaani jossakin, minne en ole itse sitä tunkenut.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivän asuni oli harmaista harmain. Rakastan harmaata väriä ja halusin nautiskella siitä eilen ihan kunnolla. Uusi collegepaita ei ole malliltaan mitenkään erikoinen, mutta sen olkapääkoristeet ovat aivan ihanat. Paita on sen verran laatikkomainen malliltaan, että päätin jättää toisen olkapääni näkyviin kokonaiskuvaa keventämään. Ja keventämisestä puheen ollen huomasittekin jo varmaan, millainen efekti pystyraitahousuilla on vartalooni. Ne ihan vaan vähän “syövät kiloja” lyhyeltä varreltani. Pitänee alkaa käyttää niitä jatkossa joka päivä, niin ei tule kulttuurisokkia, kun vaihtaa takaisin tavallisiin housuihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

paita – SheInside (saatu)

farkut – Liu Jo Jeans (saatu)

kengät – Aldo

Kaiken harmauden keskelle maalasin muutaman pinkin yksityiskohdan. Varpaankynteni lakkasin jo reilu viikko sitten neonpinkeiksi, nyt vaan korjailin kaikista kuluneimpia kynsiä niiden kärjistä. Älkää muuten turhaan kysykö tuon jumalaisen Essie-kynsilakan sävyä, sitä ei ole myyty enää vuosiin edes eBayssa. Ärsyttää, kun yhtä ärhäkkää neonpinkkiä ei vaan tunnu löytyvän mistään! Myös huuleni olivat tänään pinkit, vaikka se meinasikin aiheuttaa hymykriisin. En vaan koe huulet punattuina hymyilyä itselleni sopivaksi, mutta en osaa oikein olla kuvissa vakavakaan. Suuret ovat ongelmat tytöllä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAmoumou rakastaa harmaataOLYMPUS DIGITAL CAMERA   

Näiden kuvien myötä toivottelen rentouttavaa viikonloppua kaikille. Itse aion tuon kauppakeskustapahtuman lisäksi keskittyä mm. wallpilates-kokeiluun ja kiinnostavaakin kiinnostavampaan suursiivoukseen. Miten voikin 25 neliöön mahtua niin paljon tavaraa, ettei lattiaa näy ja että kaikki tasotkin on otettu käyttöön säilytyspaikkoina. Olen opetellut pahan tavan jättää kaikki työn alla olevat vaatteet ja tavarat esille. Jos haluan käyttää jotakin vaatetta, kokeilla jotakin kosmetiikkatuotetta tai lukea jonkin kirjan, jätän sen näkyville, jotta en unohtaisi tätä mestarisuunnitelmaani. EI kovin hyvä toimintamalli, eihän? Älkää siis te tehkö niin kuin minä teen, vaan oppikaa virheistäni. ;)