Tiedättekö, mistä huomasin aivan ensimmäiseksi stressitasojeni laskeneen? Ihostani. Leukani alkoi suunnilleen nelisen viikkoa sitten puskea ulos erilaisia näppylöitä, joita ilmestyi sitten hiljalleen myös selkääni. Epäilin aluksi näppylöiden syyksi normaalia proteiinipitoisempaa dieettiäni ja lisääntyneen liikunnan aiheuttamaa hikoilua, mutta kosmetologi osasi kertoa, että leuka, selkä ja hiusraja ovat juurikin hormoninäppyläalueita. Selvisipä tämäkin mysteeri siis ja mikä parasta, näppylät ovat alkaneet yksi kerrallaan kadota pois. Vielä niitä on, mutta ei niin paljon. Näitä kuvia tajusin valitettavasti napsia blogiin vasta nyt kaikista pahimman vaiheen jälkeen eli ne isoimmat, kipeimmät ja tulehtuneimmat näpyt eivät enää ole näissä kuvissa ajankohtaisia. Nämä kuvat on otettu tänä aamuna suihkun jälkeen eikä iholla ole vielä edes kosteusvoidetta.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parempien yöunien myötä myös hurjasti tummuneet silmänalukseni ja silmäpussini ovat jotenkin inhimillistyneet. Näissä kuvissa tummat uomat ovat vielä kylläkin aika karmeat, siitä syystä en niitä kehdannut enempää edes jättää kuviin näkyviin. En kuitenkaan tällä hetkellä enää muistuta ulkoiselta olemukseltani elävää kuollutta, vaan enintään hieman väsynyttä ihmisolentoa. Ideaalielämässäni ehtisin nukkua tarpeeksi enkä stressaisi niin paljon ja sitä kohti tässä ollaan hitaasti mutta varmasti matkalla. Nukkumisessa ovat oikein pahoina iltoina auttaneet PR-toimiston antamat Puhdas+-melatoniinikapselit. Ah, sitä neroa, joka nämä on keksinyt!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt toivon vaan, että tulevaisuudessa työrytmini säilyykin suhteellisen tasaisena eikä tällaisen superpinnistyksiä tule vastaan kovin usein. Vaikka ihon tilanne on jo parempi, jokainen vilkaisu peiliin tekee olosta edelleen hieman surullisen. Kummallista, miten jotkut asiat vaikuttavat itsentuntoon enemmän kuin toiset. En voisi vähempää välittää hammasraoista, ihokarvoista, kellertävästä hammasluusta tai naururypyistä, mutta näppylät ja silmäpussit ovat pienoinen maailmanloppu. Nyt yritän vaan suhtautua näppylöihin niin, että ne eivät saa koskaan tietää vaikuttavansa elämääni ja olooni näin paljon. Hymyilen kohti tulevaisuutta, sillä ne loputkin näpyt huijataan pois. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA