On aika päättää Indiedaysin ja NIVEAN yhteistyökampanja ja samalla myös postata viimeinen ID-yhteistyöpostaukseni ikinä. Dare to Dip -kamppiksen ensimmäisessä osassa kerroinkin teille, mistä oma itsevarmuuteni kumpuaa. Ajoitus oli sinänsä jännittävä, että tällä hetkellähän ihoni, jonka siis koen itsevarmuuteni yhdeksi lähteeksi, on aika hurjassa kunnossa nenästä alaspäin. Olen tällä hetkellä kolmatta viikkoa timmyskuurilla ja ironista on, että sen sijaan, että kokisin kiinteytyvän vartalon voimavaraksi, tunnen kuurin myötä huononevan ihoni riesaksi. Siksi teki ihan hyvää viettää ihanien naisten kanssa päivä hemmottelun parissa, saivatpahan hassut asiat pääni sisällä jälleen hieman realistisemmat mittasuhteet.

IMG_2217

Långvik, missä hemmottelupäivämme järjestettiin, osoittautui kerrassaan ihastuttavaksi paikaksi! Aion palata sinne pian takaisin rentoutumaan kunnolla, sillä ainakin kuntosalin ja muutaman hemmotteluhoidon tahdon testata vielä ihan ajan kanssa. Arvostelen varmaankin paikan ihan erillisessä postauksessa, kunhan saan pienen loman varattua itselleni paikan päältä saamallani lahjakortilla. Kun tuo syyskuu vaan alkaisi, niin ehtisin lomailla edes sen vuorokauden. Mutta tästä ei pitänyt tulla stressiavautumista, vaan hyvän olon postaus. Sellainen olo nimittäin lähti mukaani kotiin hemmottelupäivän jälkeen, kun jättimäinen kylpytakki taisi jotenkin maagisesti imeä isoihin taskuihinsa osan ahdistuksesta, jota olen mukanani viime aikoina kantanut.

långvik7

långvik3

långvik6

Mukanani kylpyläosastolla oli kolme kilpailuvoittajaa ystävineen, mutta myös blogikollegani Rilla ja Aino ilahduttivat päivän ajan minua läsnäolollaan. Päivämme alkoi kuplivasti lasillisella kuohuvaa, jonka tosin jätin kesken, jotta hemmottelu ei ihan lähtisi käsistä. Sen jälkeen määritimme mm. kaikkien tiimimme naisten ihotyypit ja grillailimme vaahtokarkkeja, vaikka koetinkin kovasti keskittyä enemmän mansikoihin. Suklaan ja macaron-leivokset jätin kokonaan väliin, jotta en ihan terrorisoisi ruokavaliotani. Suurin lipsahdus päivän aikana olikin illallisen jälkiruoka, joka oli onneksi kooltaan sopivan pieni.

Jännittävin osa hemmottelupäivää oli yllättävä haaste, jonka NIVEA meille heti päivän alussa heitti. Vaikka heidän Dare To Dip -kampanjassaan kastautumista käytetäänkin lähinnä vertauskuvana, meidät hemmoteltavat haastettiin kastautumaan kylmäaltaaseen lupaamalla kaikki olemassa olevat NIVEA-tuotteet (tai siis yksi kappale jokaista eri tuotetta) palkkioksi urotyöstämme. Yllytyshulluna olisin kyllä dipannut itseni jääveteen ilman lahjontaakin, mutta sitä ei kenenkään tarvitse tietää. Innoistuin jopa hieman poseeraamaan ja pelaamaan palloa kylmäaltaassa, kun piti esittää kameran edessä coolia! :D

ID_nivea

långvik4

Kylmästä vedestä oli ihana siirtyä lämpimään porealtaaseen juoruilemaan ja rentoutumaan. Allasosasto oli viihtyisä ja rauhallinen erilaisine altaineen, mutta myös paikan höyrysauna ihastutti. Edes matala verenpaineeni ei vaatinut siellä erityishuomiota, vaan oloni oli koko ajan hyvä. Sain jalkahoidonkin oloani rentouttamaan ja aamuisen salikäynnin jälkeen se tuli kyllä todella tarpeeseen. Pohkeeni nautiskelivat ihan täysillä. Jalkahoidon lisäksi blogipikkusiskoni Ainon ja minun kokeilemat värisevät tuolit laukaisivat lihasjännitystä ihanasti. Tuoleista sai valita joko virkistävän tai rentouttavan ohjelman. Me valitsimme rentouttavat hoidot, sillä tällaiset kikattavat teinit eivät tarvitse yhtään enempää virkistystä.

långvik5

IMG_1736

långvik

Illan kruunasi vielä kolmen ruokalajin illallinen Långvikin ravintolassa, josta mieleen jäi varsinkin kerrassaan jumalainen rapukeitto. Vierustoverini sen sijaan kommentoi, kuinka hyvää voita ja vettä paikka tarjosi, mistä väänsimmekin illan aikana monta hyvää vitsiä. Olihan suolakiteillä maustettu voi toki hyvää, mutta parempaa se voin seurana ollut leipä oli. Ah, tämä illallinen jäi kyllä mieleen! Kokonaisuutena koko hemmottelupäivä oli ihastuttava. Kisavoittajien kuvia en tänne hirveästi viitsi laitella, kun he eivät ole itseään bloggaajien tavoin “julkisuuteen tuupanneet”, mutta toivottavasti näistä kuvista välittyi rentoa tunnelmaa. Isot kiitokset vielä sekä Långvikille että NIVEAlle rentouttavasta päivästä. Toivottavasti tapaamme vielä uudelleenkin. :)

långvik2

IMG_1591

(kuvat NIVEA)