Vähän alkaa jo jännittää tuo edessä häämöttävä blogimuutto. Siihen on enää puolitoista viikkoa aikaa enkä malta odottaa, että pääsen julkaisemaan portaalin etusivun näkyvillenne. Muutama mieletön kampanjakin alkaa heti muuton jälkeen, sekoan kohta tästä innostuksesta! Mukava, että stressin ja ahdistuksen keskelle tulee näitäkin päiviä, joina saa voimaa kaikista onnistumisista ja positiivisista asioista. Joskus negatiivisia asioita pörrää ympärillä niin sankkana laumana, ettei niitä positiivisia oikein edes tahdo huomata. Sellaisina päivinä yhteinen junamatka naapurin kanssa saattaa olla juuri se, mitä tarvitaan avaamaan silmät. Pietarinkadun kahden ihmisen vertaistukiryhmä toimii edelleen aivan optimaalisesti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen tällä viikolla kaiken sekoilun keskellä jälleen löytänyt sisäisen peikkotyttöni ja rakastunut sotkuiseen tukkaani. En muista, kerroinko edes, että edellisellä kampaajareissulla Ville leikkasi hiukseni niin, että malli on niskasta lyhyempi. Näistä kuvista muutoksen hiusmallissa ainakin huomaa. Jännä juttu, kun en edes muista, koska olen viimeksi ladannut tänne blogiini kuvan, jossa hiukseni olisivat kokonaan auki. Usein on niin kiire töihin, että suihkun jälkeen kampaan hiukseni kiinni, suihkutan päälle hiuslakkaa ja annan kokonasuuden kuivua niin. Fööniä en oikein vieläkään tykkää käyttää ja hiusten kuivuminen ilman apuvälineitä kestää aivan liian kauan tällaisen hätähousun mielestä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

toppi – Et Vous

farkut – Liu Jo Jeans (saatu)

rannekoru – Stella McCartney for H&M

kengät – Office

Asukuvat otettiin tuossa vähän aikaa sitten työpaikkani sisäpihalla tupakkatauolla. Tämä torikorttelialue on siitä mukava paikka majailla, kun täältä löytyy erilaisia kuvauspaikkoja vähän joka lähtöön. Eipähän ainakaan pääse kyllästymään, jos täällä jatkossakin saa aina nakitettua jonkun nappaamaan neidin päivän asusta kuvan. Toimistollemme on ovelasti toimestani säilötty musta peruskorkokenkäpari palavereja ja edustustilaisuuksia varten, joten tällaisina ballerinapäivinäkin pystyy skarppaamaan tärkeitä tapaamisia ja kuvia varten. Tänäänkin tuli muuten todella kivoja kuvia päivän tyylistäni, mutta työkaveri näköjään huijasi itsensä 15 minuutiksi julkisuuteen ikkunalasin heijastuken kautta. Epic fail. ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA