Vihdoinkin varpaani alkaa olla sen verran parantunut, että voin pitää korkoja pidempään kuin vain minuutin ajan stailauskuvien vuoksi jalassani. Lenkillekin pääsin jo, tosin varvas kestää vasta säälittävät 4 kilometria ilman jomotusta. Jostakin oudosta syystä juoksu sattuu kävelyä vähemmän, onneksi tuli sekin ero sitten testattua. Muuten varvas on ok, mutta jos se taipuu ylöspäin, siihen sattuu. Käveleminen pehmeällä alustalla on siis tuskaa ja sama tunne toistuu, kun jalkaa irroittaa askeleen jälkeen maasta. Siis jokaisen askeleen jälkeen. Syvä huokaus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jotakin kivaakin on silti meneillään. Veera tosiaan matkusti luokseni viettämään kesälomaansa ja olemme huvitelleet tässä jo muutaman päivän kunnolla. Tänään oli kuitenkin edessä hieman erilainen lomapäivä, sillä vietimme sen erillämme. Päätimme lähteä Pöllöbanaanin kanssa pienelle lomalle kahdestaan, kun Veeraa kosiskeltiin muualle. Veera lähti aamusta toisten ystäviensä luokse ja minä taas karkasin mieheni matkaan kohti Porvoota. Bansku lähtee ensi viikolla lomalle, joten kaikki mahdolliset hetket tekee mieli viettää yhdessä. Mitä nyt tässä vähän lomailen työkavereiden ja ystävien kanssa siinä sivussa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

playsuit – Rosebullet

kengät – Skin by Finsk (saatu)

Kesälomatarinoista asuhorinoihin. Muutama viikko sitten tapahtui jotakin outoa. FINSK tahtoi lähettää uskolliselle fanilleen kenkäparin Skin by Finsk -mallistostaan ja minulle päädyttiin valitsemaan jännittävällä “ruohoefektillä” koristellut nahkaiset tolppakorkosandaalit. En olekaan koskaan kokeillut tämän FINSKin sisarmalliston kenkiä, mutta aivan yhtä hyviltä nämä vaikuttavat kuin kolme FINSK-mallistonkin kenkäparianikin. Niistä ostin kaksi paria käytettyinä ja yhden alennuksesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensi viikolla olisi edessä ensimmäinen kokonainen työpäivä yksin uudessa työpaikassani. Jännittää niin julmetusti, vaikka en joudu edes tekemään mitään vaikeaa tai haastavaa. Stressaan aivan liikaa pienistä asioista. Ehkä tämä teholomailu onkin tavallaan varautumista tuohon työpäivään, jotta selviäisin siitä paremmin. Odotan niin sitä rutiinien muodostumista ja tunnetta, että tilanne on hallinnassani. Kyllä se sieltä vielä tulee.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA