Pantenen kanssa yhteistyössä toteutettava Treatover-kampanja alkaa olla voiton puolella. Tällä kertaa pääsin ns. kulissien taakse seuraamaan, kuinka hair coachini Anne Flink taiteili asiakkaalle hänen pyytämänsä kampauksen. Vaikka postauksen pääpaino onkin Annessa ja hänen työssään, sekä videolta että kuvista näkee hieman, miten luonnonlapselle sopiva kiharakampaus syntyy. Yksinkertaisesti selitettynä hiukset kiharrettiin, etuhiukset muotoiltiin laineille ja molemmille sivuille päätä tehtiin letit. Lopputulos on samaan aikaan rento ja huoliteltu. Kuvauspaikkana toimi jälleen Annen työpaikka eli kampaamo Saxcé.

Videolle on kerätty tärkeimmät Annen antamat hiusvinkit pieniksi tietoiskuiksi. Eniten puhuimme varmaankin lämpösuojasta, jota harva ymmärtää laittaa jo ennen hiusten kuivaamista föönillä. Myös lämpötilojen, joihin asti hiustuote hiusta suojelee, kanssa tulee olla tarkkana. Ei ole kovinkaan hyödyllistä muotoilla hiuksia 200 asteeseen kuumenevalla muotoilulaitteella, jos lämpösuoja suojaa vain 180 asteeseen asti. Monissa tuotteissa ilmoitetaan onneksi nämä luvut jo selkeästi, niin niitä ei tarvitse arvailla. Se, käyttääkö lämpösuojana suihketta vaiko voidetta, on kuulemma vain makuasia. Hair coachini suosii itse lämpösuojasuihketta sen helpomman levittyvyyden vuoksi.

Annen tie nykyiseen työhönsä erääseen Helsingin kampaamoista kulki London College of Fashionin kautta. Yksityiskoulu oli kuitenkin naiselle kaksipiippuinen juttu. Sieltä valmistui nopeasti ja koulutus oli laadukasta, mutta opetuksessa keskityttiin suuriin linjoihin ja kaikki näpertäminen on pitänyt opetella itse. Nykyään letittäminen ja muut erikoistaidot ovat jo kuulemma hyvin hallussa. Anne valmistui kampaajaksi 2005 ja täydensi osaamistaan hankkimalla myös meikkitaitelijan tittelin vuonna 2012. Kampaajan työnsä lisäksi taitava nainen työskentelee myös muotikuvausten ja  -näytösten sekä musiikkivideoiden parissa. Hänen töitään voi ihailla mm. täällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pidin päivässämme erityisesti siitä, miten Anne kuunteli asiakkaansa toiveita, mutta ehdotti sitten muutoksia, jotka tekivät lopputuloksesta vielä paremman. Hyvä kampaaja hahmottaa heti, mitkä asiakkaan toiveet ovat toteutettavissa ja mikä lopputulos saavutetaan paremmin kiertoreittiä. Työ hiusstylistinä vaikuttaa kiinnostavalta, mutta samalla haastavalta. Rentojen ja hauskojen työpäivien vastapainona on tietysti myös vaativia asiakkaita ja päiviä, joina sakset eivät vaan meinaa pysyä käsissä. Itse saattaisin stressata myös siitä, riittääkö mielikuvitukseni keksimään aina vaan uusia ideoita tuttujen asiakkaiden varalle. Tiedettehän ne tyypit, jotka ovat kokeilleet jo aikalailla kaikkea?

Vaikka naistenlehdet pursuavatkin hiustenhoitovinkkejä ja kampausohjeita, monella meistä on varmasti kysymyksiä, jotka vaivaavat mieltä. Itse kysyin Annelta, mikä on hyvän hiustenhoidon perusta ja hän vastasi, että omalle hiustyypille sopivat tuotteet ovat hyvin ratkaisevassa osassa, kun on kyse siitä, kuinka hyväkuntoiset hiukset ovat. Se, ovatko hiukset värjätyt vai eivät, menee kuulemma aina sen edelle, onko hiuslaatu ohut vai paksu. Nyt, kun minun kysymykseni on saanut vastauksen, on teidän aikanne jättää tämän postauksen kommenttiboksiin kysymyksiä hiusten hoitamisesta, muotoilusta tai mistä vaan, mikä liittyy hiuksiin. Kysymisaikaa on ensi lauantaihin eli 1.6.2013 kello 12:00 asti!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Psst! Ensi viikolla ruoditaankin joukolla vastauksia kysymyksiinne, joita Annelle olette tähän postaukseen jättäneet. Stay tuned.