OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eräänä varsin aurinkoisena päivänä titiMadam-korukauppa kutsui minut vierailulle kotini lähellä sijaitsevaan putiikkiinsa. Käynti “eläinkaupassa” menisi meikäläiselle aivan keveästi vaikkapa terapiasessiosta, sillä erilaiset värit ja kaupan tunnelma nostattivat heti hymyn huulilleni. Tutkin koruja kauan ja löysinkin ilokseni vaikka mitä korukokoelmaan tulleita uutuuksia. Useiden jälleenmyyjien lisäksi koruja voi tilata nettikaupasta suoraan kotiin, mutta suosittelen lämpimästi hiplailua ihan livenä, jos sellaiseen vaan on pienikin mahdollisuus. Esimakua eläimellisestä fiiliksestä saa kaupasta otetuista kuvistani, joita teille nyt aion spämmätä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

titimadam

Lähtiessäni sain valita mukaani yhden eläimen. Ihastelin eniten isoja, värikkäitä muovikoruja, mutta sovitettuani kullanväristä kultakalaa kaulalleni, en halunnut enää ottaa sitä pois. Omistan monta isoa riipusta ja kaulakorua, mutta näistä sirommista on kieltämättä ollut puutetta. Pelkäsin hieman, etten sitten lopulta osaisi käyttää tätä korua, mutta se on ollut matkassani jo monena päivänä. Tuosta sirommasta mallistosta on olemassa myös mm. korvakoruja sekä sormuksia, jos sattuu jo omistamaan nuo näyttävämmät korut ja kaipaa jotakin erilaista. Metallikorujen lisäksi myös tuo puinen korumallisto on kivaa vaihtelua värikkäisiin pleksikoruihin.

Nyt sitten vaan mietin, löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta muita tällaisia eläinrakkaita ihmisiä eli kiinnostaisiko titiMadam-arvonta johonkin väliin? :)

moumou_titimadam

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(kamera saatu)