OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kukkapaita in action! Tämä pusero helpottaa himoani saman kuosisarjan maksimekkoa kohtaan. Mekko vaan on tehty kaksimetrisille naisille, joten ei ole pelkoa, että meikäläinen voisi sitä käyttää. Eipä sillä, että tarvitsisin edes enempää maksimekkoja, mutta kun satun vaan edelleen rakastamaan niitä syvästi. Onneksi kukkaistyttöfiilistä voi toteuttaa housuilla ja paidallakin, tuo kukkaniitty kun piristää mukavasti sekä omaa että muiden oloa. Tuossa paidassa tuntee olonsa aina erityisen hehkuvaiseksi ja onnelliseksi. Piti muuten jo eilen sanoa, että tuosta kampauksesta tulee sunnuntaina enemmänkin tarinaa ja jopa opastusta sen tekemiseen. Itse en sellaiseen vielä pysty, mutta yritys on kyllä kova.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

paita – Guess by Marciano (saatu)

housut – Lindex

kengät – China Girl

Mietiskelin tässä, että syksyksi voisi keksiä jotakin uutta ja ihmeellistä elämään. Harkinnassa on ainakin uusi pääaine, uusi työ ja uusi koti. Joskus on vaan hyvä pyöritellä asioita päässään ilman sen kummempaa tavoitetta. Silloin saattaa huomaamattaan kylvää alitajuntaansa siemenen, josta sitten kasvaa päätös muutokseen. Joskus jokin iso asia kääntää kaiken ympäri, mutta useimmiten pienet sysäykset herättelevät ihmistä vähitellen ja se viimeinen, usein vielä aika pieni sysäisy sinetöi päätöksen. Jotakin on muututtava tai ei käy hyvin. Noita kuvailemiani sysäyksiä olen saanut viime aikoina paljon ja odottelen nyt, mihin suuntaan tästä lähden valumaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivän meikkini on muuten Yves Saint Laurent -meikkitaiteilijan Janita Salmensuon loihtima. Merkin uusista tuotteista kirjoittelen takuulla vielä myöhemmin, kun ne on testattu kunnolla. Nyt totean vaan, että tuntuu aikamoisen kivalta meikkailla uusien hiuksieni kanssa, kun kaikki näyttää jotenkin kummasti erilaiselta. Kummasti koko olemus raikastuu, kun hiuksia hieman vaalentaa. Pinkin värin olen löytänyt kokonaan uudelleen, nyt se tuntuu vielä kivemmalta kuin ennen! Saa nähdä, tuleeko tässä uudistettua myös tuoksuvalikoima ja muuta mukavaa uusien hiuksien kunniaksi. Jotenkin kaikki vanha tuntuu tunkkaiselta ja tekee mieli uudistua ihan urakalla. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA