OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yli viisi vuotta blogia kirjoittanutta bloggaajaa voi olla haasteellista yllättää. Viime viikon pressipäivillä oli tilaisuus kokeilla kasvohoitoa, mutta en oikein kiinnostunut ajatuksesta, kun halukkuuttani testihenkilöksi etukäteen kyseltiin. Kylpyhuoneeni kaappi kuitenkin tulvii erilaisia kasvonaamioita ja kasvohoito on ollut meikäläisen silmissä vain laiskan naisen ihonhoitosessio, jossa joku muu kuorii sekä puhdistaa ihon ja hoitaa sitä hetken aikaa. Samat tulokset saisi hieman isommalla vaivalla ja pienemmällä rahalla kotona. Turhuuksien turhuutta ja laiskuuden huipentuma, sanoin minä.

Jotenkin pressipävillä aikaa olikin sitten kuitenkin sen verran ylimääräisenä, että päädyin jotenkin täyttämään lomaketta, jossa kyseltiin allergioitani ja yliherkkyyksiäni. Pian makasinkin selällään odottamassa turhaksi odotetun kasvohoitoni alkamista. En tiennyt mitä odottaa, vaikka edellinen hoidettava olikin lähtenyt pöydältä juuri sätelevästi hymyillen ja vuolaasti kasvohoitajaa kiitellen. HydraFacial-kasvohoito ei ollut ennestään kovinkaan tuttu edes konseptina. Tiesin vain, että hoidossa hyödynnetään jotenkin alipainetta. Hoitoni edetessä opin kuitenkin paljon uutta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aivan hoidon alussa iholtani puhdistettiin meikit, silmämeikit saivat tosin jäädä. Iho käytiin läpi perustellisesti pienellä imurilla, minkä jälkeen tehoja lisättiin ja todellinen imuttelu eli kuorinta- ja puhdistusosuus alkoi. Kasvohoito tuntui tavallaan märältä imuroinnilta, sillä alipainepää kierrättää hoitonestettä iholla. Hoidon puhdistusvaiheen aikana käytettiin mm. salisyylihappoa ja puhdistuksen jälkeen suoritetussa kosteutusvaiheessa eri vitamiineja, jotka ihoon imeytettiin.

Pähkinänkuoressa homman nimi on siis se, että ihosta kuoritaan kuolleet ihosolut, ihohuokosista imetään epäpuhtaudet ja tilalle kirjaimellisesti työnnetään erilaisia ravinteita. Hoidossa käytettävät nesteet valitaan tavoitteiden mukaan. Minä skippasin vanhenemiseneston ja muut epäkiinnostavat vaihtoehdot ja keskityin täysillä kosteutukseen. Lopussa sain jopa kurkistaa pulloon, jossa epäpuhtauteni lilluivat. Sieltä ei tosin *pettymyksekseni löytynyt mustapäitä ja sainkin erityiskiitosta ihonhoitorutiineistani. Kannatti aloittaa ihonhoito nuorena.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Arvatkaapa, mikä oli kokeiluni paras osa? Alle puoli tuntia kestäneen hoidon jälkeen iho näytti säteleivältä eikä se hehkunut punaisena. Koska silmämeikkejäni ei puhdistettu hoidon aikana, pääsin lähtemään kohti seuraavaa tapahtumaa heti kasvohoitoni jälkeen. Parhaat tulokset koin kuitenkin noin viikko hoidon jälkeen, sillä ihoni imaisi itseensä muutaman päivän ajan hoidon jälkeen kaikki tehohoidot aivan erityisen tehokkaasti. Persikkaposket kiittävät ja pieni pintakuivuuskin on poissa. Postauksen kuvituksessa en kuitenkaan ole meikittä, sillä ihoni on sen verran hyväkuntoinen aina, ettei eroa ennen ja jälkeen hoidon otettujen kuvien välillä huomannut. Se jotenkin vain tunsi sekä sisäisesti että ulkoisesti.

Näitä HydraFacial-kasvohoitoja tehdään jo vaikka kuinka monessa kauneushoitolassa eli jos kiinnostuitte, kannattaa tarkistaa tuolta nettisivustolta, missä lähin hoitopisteenne sijaitseekaan. Minä aion käydä hoidossa uudelleenkin, mutta seuraavan kerran ehkä vasta talvella, jolloin ihoni on ns. hankalimmillaan. Olisi muuten mukava kuulla, jos joku muukin on tätä mahtavaa kasvohoitoa kokeillut. Mitä piditte? :)

* Rakastan suuresti puristella mustapäivä ja finnejä, joten odotin todella sitä tyydyttävää tunnetta, kun olisin voinut nähdä iholtani imuroidut mustapäät pullossa. Tiedän, olen ällöttävä.

(mekko saatu)