Pantenen kanssa yhteistyössä toteutettava Treatover-kampanja jatkuu. Tällä viikolla aiheenani on hemmottelu ja pääsimmekin ystäväni kanssa Kämp Spa -kylpylähemmotteluun. Olimme käyneet aiemminkin kyseisessä paikassa aivan Helsingin ydinkeskustassa ja vieläpä yhdessä, joten tiesimme odottaa laadukasta kokemusta. Sellaisen myös saimme, vaikka hemmottelua ennen emme lopulta ehtineetkään kuntosalille. Saunoimme, rentouduimme ja kokeilimme Pantenen piikkiin myös muutamia hemmotteluhoitoja. Hyvä olohan heijastuu lopultakin myös hiuksiin, sillä stressitasojen laskiessa myös hiusten kunto paranee. Ja hyväkuntoiset hiuksethan ovat eittämättä ne kaikista kauneimmat hiukset.
Varoituksen sanana täytyy tosin tähän postauksen alkuun todeta, että tämän hemmottelupostauksen kuvitus on aikamoisen rentoutunutta ja onnellista. Seesteisyysyliannostus saattaa iskeä jo heti alkuunsa. Hakekaa siis itsellenne kupillinen rentouttavaa teetä, laittakaa hiusnaamio vaikuttamaan ja lähtekää virtuaalisesti mukaamme kylpylään!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kämp spa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kokeilin hemmotteluhoidoista sekä lakka-hunajajalkahoitoa että säärten sokerointia. Jalkahoito oli kiva ja jaloista tuli oikein pehmoiset, mutta suuria tunteita aiheutti silti sokerointipöydälle kipuaminen. Tunteista puhuessani en onneksi tarkoita kipua, vaan enemmänkin ihastusta, sillä tälläkin hetkellä sääreni ovat vielä pehmoiset kuin vauvaotusten hanukat. Ja sokeroinnista on kuitenkin aikaa jo reilusti yli viikko! Jalkojen iho ei ollut yhtään ärsyyntynyt hoidon jälkeen, mutta vaati kieltämättä ylimääräisen kerroksen kosteusvoidetta. Ihon kuorimista tuli välttää seuraavan viikon ajan, mutta muuten sokerointi ei ole rajoittanut elämääni mitenkään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

paras hiusnaamio

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kolmessa erilaisessa saunassa saunomisen, ihastuttavien hemmotteluhoitojen ja hyvässä seurassa toteutetun totaalirentoutumisen jälkeen oli aika hemmotella mielen ja ruumiin lisäksi myös kampanjamme “päätähtiä” eli niitä hiuksia. Hiusnaamio olisi ollut kiva laittaa vaikuttamaan saunaan, mutta koska saunatiloihin ei oikein voinut tai kehdannut viedä hiustuotteita, laitoin naamion vaikuttamaan pukuhuoneen yhteydessä olevissa suihkutiloissa. Koska mukanani olleella ystävälläni on eri hiuslaatu kuin minulla, hänellä oli tietysti oma hiusnaamio mukana. Minun värjätyt hiukseni nautiskelivat viininpunaisen  ja ystäväni ohuet hiukset vihreän purkin sisällöstä. Hiusnaamiohemmottelun jälkeen suihkuttelin pörröisiin hiuksiini vielä hoitosuihketta, jotta hiukseni saisivat erityistä kosteutusta.

How’s your hair? -sivustolla on muuten edelleen käynnissä hiustenhoitovinkkikilpailu, jossa voi voittaa kylpyläviikonlopun ystävänsä kanssa Helsingissä. Kylpylä tulee olemaan tämä sama, mitä me kokeilimme, joten suosittelen kyllä koettamaan onneaan. Kannattaa käydä siinä samalla vaivalla osallistumassa myös uuteen kylpyläkilpailuun tuolla samalla sivustolla. Palkintona siinä on hauska kylpyläsetti. Molemmat kilpailut löytyvät sivuston yläosasta, jonne uusimmat jutut aina ilmestyvät! :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Psst! Ensi viikolla siirränkin kylpylän omaan kylpyhuoneeseeni, aiheena on siis ns. köyhän naisen hemmotteluloma kotikylpylässä! Stay tuned.

(tuotteet saatu)