Niille, jotka eivät vielä tiedä, mitä magsit ovat, tiedoksi seuraavaa. Magsit ovat kuva- ja videokollaaseja, joita voi jakaa rajattomasti mm. embed-koodeilla tai Facebookissa. Magsien avulla blogipostauksiin saa eloa ja niitä voi muokata persoonallisemmiksi. Esimerkiksi Teemu Bling teki magsin nahkatrendeistä ja taittoi sen muistuttamaan hyvinkin paljon paperista muotilehteä. Linda taas julkaisi helmikuun asukuvansa mags-muodossa. Minä keskityn julkaisemaan muotikuvia magseina varsinkin silloin, kun niitä on niin useita, että postauksesta tulisi kuvat allekkain julkaisemalla kilometrien pituinen. Makunsa kullakin, mutta magsit sopivat kaikille. Tällä hetkellä magseja pääsee tekemään sivustolle vain kutsusta, mutta asiaan on tulossa pian muutos, kunhan kaikki saadaan hiottua kuntoon.

Nyt Magsit on viety aivan uudelle tasolle, sillä niihin on lisätty tuotetagit. Tuossa yllä olevassa kollaasissa ne ovat nuo naistenvaatteisiin liitetyt mustat “täplät” vaatteiden päällä. Siksi siis julkaisen saman malliston kuvat nyt uudelleen hieman erilaisessa postausmuodossa. H&M:n Conscious Exclusive -malliston vaatteet tulivat myyntiin sekä osaan liikkeistä että nettikauppaan tänä aamuna ja sen sijaan, että postaisin nyt tuotekuvat ja tekisin niiden alle tekstilinkit suoraan tuotesivuille nettikauppaan, teen linkit kuviin tuotteiden kohdalle. Minä en muuten hyödy mahdollisista ostoksistanne mitään, vaan linkit on lisätty Magsiin tuotteiden yksityiskohtien selailua helpottamaan. Kokeilkaa vaikka!

Itse mallistosta on pakko sanoa sen verran, että selattuani nyt myynnissä olevat tuotteet nopeasti läpi, vakuutuin mallistosta vielä enemmän. Toki huomasin noiden magsista löytyvien lookbook-kuvien kohdalla jo, että mallisto on mieleeni, mutta nyt tunne vain vahvistui. Olisipa joku hyvä syy tilata jälleen yksi mekko! Himoitseeko joku teistä jotakin tästä mallistosta vai olenko yksin halujeni kanssa? :)