Sen verran sekaisin tämä pieni pääkoppani tällä hetkellä on, että meinasin kävellä pitkän edustuspäivän jälkeen vanhaan kotitalooni. Kaupunki vaan yllätti minut tuntumalla yllättävän kodikkaalta ja tutulta. Tiedättehän, kun tapaa pitkästä aikaa vanhan ystävän ja kaikki on samaan aikaan todella tuttua, mutta kuitenkin vähän outoa. Ei oikein tiedä, miltä olo tuntuu. Sellaisissa tunnelmissa vietän viikonloppua täällä vanhassa kotikaupungissani. Keväiset ilmat ja varsinkin tuo Jyväskylän keskustaa hellivä aurinko ovat taanneet sen, että tunnelma on pysynyt positiivisena. Kiitos kuuluu myös hyvälle seuralle, josta olen saanut täällä nauttia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kummallista, miten oma olotila voi kääntyä täysin päälaelleen ilman sen kummempaa syytä. Olen ollut yllättävän tasapainoinen ja tyytyväinen tämän muutaman päivän ajan. Toivon, että tunnelmat seuraavat mukanani Helsinkiinkin, sillä ensi viikolla on taas sellainen kiire, että mielenrauhaa kaivataan kaveriksi. Maanantaina kuvataan teille videokuvaa ja perjantaina pääsen seuraamaan, kuinka kaksi lukijaani selviävät pitkästä päivästä malleina. Siinä välissäkin olisi vaikka mitä puuhaa. Ensi viikonlopuksi tekisi mieli lähteä pitkästä aikaa maalle vanhempien, pikkusiskon ja kissan luokse. Saa nähdä, kuinka suunnitelmani toteutuvat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

toppi – H&M (saatu)

housut – H&M (saatu)

takki – New Yorker (saatu)

kengät – China Girl

Avaan tuota tämän päivän asuani teille maanantaina hieman lisää, sillä siihen liittyy kiva kampanja. Nyt aloitan raskaasta viikonlopusta palautumisen sykkivien päkiöiden ja jumittavan pääkopan kanssa. Bloggaajakollegalta saatu Koskemattomat-elokuva saa luvan viihdyttää meikäläistä, jos nyt satun pysymään hereillä muutamaa sen ensiminuuttia pidempään. Onneksi olen nähnyt elokuvan jo aiemmin ja todellut sen jumalattoman hyväksi. Suurkiitokset vielä kaikille, jotka tulivat Jyväskylän Muotipäivillä meitä bloggaajia moikkaamaan. Kirjoittelen aiheesta lisää ensi viikolla, sillä nyt tarvitsen lepoa, lepoa ja vielä vähän lisää lepoa. Väsynyt, mutta onnellinen bloggaaja kiittää. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA