Koska työ- ja opintoasiat ovat olleet aina blogissani hyvin vahvasti mukana, olen varsin mielelläni mukana Indiedaysin ja Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitoksen yhteistyökampanjassa. Omat opintonihan suoritin edellä mainitun yliopiston kemian laitoksella, mutta IT-ala on sattuneista syistä kyllä pyörinyt mielessäni. Eikä todellakaan kaikista vähiten tämän blogiharrastuksen myötä, joka on herättänyt vanhan kipinän IT-alaa kohtaan. Rakentelin kuitenkin jo ala-asteella omia nettisivuja ja pyöritin omaa sivustoa innokkaana oppimaan uutta. Myös alalla työskentelevä Sofié sekä avointa tulevaisuuttaan pohtiva Janne ovat mukana kampanjassa, joten kannattaa ehdottomasti lukea myös heidän näkökulmansa aiheesta.

Keskitytään nyt kuitenkin tässä postauksessa minun suhteeseeni IT-opintoihin ja opintoihin yleisestikin. Kyselette tästä aiheesta ja tulevaisuuden suunnitelmistani sen verran usein, että uskalsin luottaa tämän kampanjan kiinnostavuuteen hakiessani mukaan. Suuri osa lukijoistani on kuitenkin siinä vaiheessa elämää, että kaikki ovet ovat avoinna ja isoja päätöksiä pitäisi tehdä. Jos pystyn auttamaan edes yhtä valintojen maailmassa seikkailevaa omalla tarinallani, olen tyytyväinen.

moumou opinnot

Kerrattakoon oma opintohistoriani niille, joille se ei vielä ole tuttu. Muutin yläasteen (sillä nimellä sitä silloin vielä kutsuttiin, lapsukaiset) jälkeen Tampereelle lukiota käymään. Valitsin lukiokseni ilmaisutaidon lukion ja suunnitelmissani olikin jatkaa alalla lukion jälkeen. Jotenkin ihmiset saivat minut kuitenkin vakuutettua siitä, ettei luoville aloille kannata hakeutua, joten päädyin muuttamaan Jyväskylään lukemaan kemiaa. Se oli aina kiinnostanut minua jollakin tasolla, mutta en oikein koskaan tuntenut kipinää työskennellä alalla. Niinpä otin kandidaatin paperit ulos ja muutin Helsinkiin.

Hain hetken mielijohteesta angstauksestani huolimatta maisteriopintoihin kemialle analyyttista kemiaa jatkamaan ja pääsinkin sisään, mutta saatuani työpaikan päätinkin kerätä rahaa opintolainan välttämiseksi. Työpaikka kuitenkin tuli ja meni. Nyt sitten mietitään, onko lopulta tullut aika jatkaa jälleen kemian parissa vai pitäisikö sitä keksiä jotakin ihan muuta. Moni alahan on sellainen, jolla kemiasta on hyötyä eli opintoni eivät menisi ns. hukkaan. Varsinkin tämän kampanjan IT-ala toimisi kemian kanssa hyvin. Samoin kuin muutama muu ala, jota olen salaa harkinnut.

moumou jyvaskyla

Missä sitten meni pieleen, kun meikäläisestä ei tullut koulutusputken päästä putkahtanutta maisteria? Jos olisin tajunnut kuunnella sydäntäni aiemmin, olisin ymmärtänyt hakeutua opiskelemaan alaa, joka minua kiinnostaa. Tietokoneella viihtyvänä ihmisenä tietotekniikka olisi voinut hyvinkin olla oma juttuni, samoin viestintä, josta kiinnostuin blogiharrastukseni kautta. Luin kyllä monia kiinnostavia kursseja valinnaisina pakollisten kurssien lisäksi. Myös sivuaineeni, joita luin siis 25 opintopistettä tai enemmän, valitsin enemmänkin niiden kiinnostavuuden kuin käytännöllisyyden mukaan. Kemian lisäksi luin ympäristötieteitä, tilastotiedettä sekä opettajaopintoja. Olisin siis hyvin voinut lukea myös IT-kursseja vapaana sivuaineena, mutta suoritin sitä jostakin syystä vain yhden valinnaisen kurssin. Jyväskylän yliopisto saa ison plussan siitä, miten helppoa siellä on liittää tutkintoonsa kiinnostavia kursseja tai kurssikokonaisuuksia muilta laitoksilta.

Meikäläisen alallehan aikanaan pääsi sisään joko suoraan pääsykoepisteillä tai pääsykokeella, joka oli muuten aika jäätävä tapahtuma viskikakkupäissään. Omat mahdollisuudet suoraan sisäänpääsyyn tietotekniikkaa opiskelemaan voi muuten tarkistaa vaikkapa heti tästä taulukosta. Helpottaa aika hurjasti stressiä, kun ei tarvitse jännittää pääsykoetta. Itsehän kävin omassani täysin kaverin houkuttelemana. Jos taas tilanne on tämä meikäläisen eli se, että opintoja on jo pohjalla, vanhoja opintoja tai jopa muuten hankittua osaamista(!) voi hyödyntää uudessa tutkinnossa.

moumou koulutus

Ihmisenä, jolla tunteet usein jyräävät sen vähäisenkin järjen, peräänkuulutan siis jälleen kerran omien tuntemusten ja unelmien seuraamista. Ei tämä minunkaan mutkitteleva polkuni huono ole, mutta helpommalla pääsee, kun hakeutuu heti haaveidensa suuntaan. Kyllä se järki pysyy silti matkassa. Kiinnostavan aiheen pariin kannattaa pyrkiä, sillä juuri kiinnostus opiskelemaansa asiaa kohtaan pitää yllä opiskelumotivaatiota. Ei ole olemassa  hyviä tai huonoja aloja, on vain erilaisia työllistymistilanteita. Ei ole tyhmien tai viisaiden aloja, on vain tietämättömiä ihmisiä, jotka näin ajattelevat. Ei ole miesten ja naisten aloja, on vain aloja, joille toinen sukupuoli ei uskalla niin aktiivisesti hakeutua. Kuunnelkaa sydäntänne. Teidät on haastettu.

Kampanjaamme liittyy myös lukijakilpailu, jossa palkintona omavalintainen älypuhelin eli joko Samsung Galaxy S3, iPhone 5 tai Nokia Lumia 920. IT-alaltahan valmistutaan varsin monipuolisiin työtehtäviin ja kilpailukysymys kuuluukin, millaisiin IT-työtehtäviin sinä haluaisit päätyä valmistuttuasi? Apuja kilpailukysymykseen löytyy tietotekniikan laitoksen sivuilta. :)

Edit: Kaikkien kampanjaan osallistuvien blogien kesken arvotaan yksi puhelin. Minun, naaGin ja Avec Sofien kampanjapostausten lomakkeet osallistuvat siis samaan arvontaan!

Psst! Voittajaksi arpoutui Paula, joka osallistui arvontaan minun blogistani! (Tietysti.) Voittajan tiedot on välitetty Jyväskylän yliopistolle ja he hoitavat yhteydenpidon voittajaan. Onnittelut minunkin puolestani!

(läppäri ja rannekoru saatu)