Uusin Kuningaskuluttaja-jakso, jossa jälleen kerran ruodittiin hämmästyttävän hämärää blogimaailmaa, herätti päässäni niin monta ajatusta, että kokosin ne lopulta samaan postaukseen. Jakson kuvailun mukaan blogeja koskevassa osuudessa selvitettiin, miten lukijoilla ansaitaan rahaa. Aihe ei sinänsä nostanut niskakarvojani pystyyn, sillä ymmärrän täysin, miksi se kiinnostaa ihmisiä. Sen sijaan se, että asiaa selvitettiin kyselemällä satunnaiselta blogilukijalta, kuinka bloggaajat rahansa tienaavat, pani vereni kiehumaan. Pupulandia-blogin Jenni oli myös jaksossa haastateltavana, mutta valitettavasti siitä ja muutamista kohdista, joissa mainosasioita yritettiin avata katsojille, huolimatta jakso jätti silti ilmaan monta virheellistä tietoa. Aion nyt oikaista niistä muutaman.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • Blogimaailmassa selkeästi paljon viettävän lukijan mukaan linkit, joissa jossakin muodossa ilmaistaa, että “jotakin voi ostaa täältä”, kerryttää aina bloggaajalle rahaa. Tuolla logiikalla esimerkiksi minä olisin tienannut varsin hyvin tällä postauksella, mutta arvatakaapa mitä? En saanut senttiäkään klikkauksistanne enkä ostoksistanne, jotka tehtiin noiden “täällä-linkkieni” kautta. Vaikka mainoslinkin tunnistamiseen annettiin ohjelmassa neuvo, linkkejä voi tosiaan lyhennellä ja muokata niin, ettei mainoslinkkiä tunnista mainoslinkiksi. Joskus taas esimerkiksi seurantakoodillinen linkki saattaa muistuttaa mainoslinkkiä, jolloin sekin voi johtaa lukijaa harhaan. Bloggaajalle rahaa tuottavaa mainoslinkkiä ei siis voi varmasti tunnistaa tekstistä tietystä sanamuodosta.
  • Ohjelmassa kerrottiin myös, että vaikka blogista löytyvän linkin kautta ei ostaisikaan tuotetta heti, selain muistaa tämän klikkauksen tai pelkän käynnin 30 päivän ajan ja bloggaaja saa tuotot ostoksesta, vaikka sen tekisi kaksi viikkoa klikkauksen jälkeen ja menisi nettikauppaan eri reittiä. Näitä impressiomyyntejä ei todellakaan ole käytössä kaikilla kumppanuusnettikaupoilla ja moni nettikauppa on jopa lopettanut niiden käyttämisen. Oliko tämäkin pakko yleistää absoluuttiseksi totuudeksi? Impressiomyynnit eivät siis automaattisesti ole voimassa kaikissa blogeissa eivätkä kaikissa nettikaupoissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • Jaksosta sai ikävän mielikuvan, kuinka bloggaajat yhtenä tiiminä koettavat sumuttaa lukijoita piilottamalla mainoksia blogeihinsa. Tämä on niin täyttä puppua kuin olla ja voi! Itse olen kommentoinutkin useasti muille bloggaajille, jos saatu tuote on unohtunut tai “unohtunut” mainita tai jos mielestäni jokin asia on ilmaistu liian epäselkeästi. Bloggaajat, jotka piilomainostavat eli eivät tuo esiin, milloin saavat rahaa klikkauksista/ostoksista tai jotka kehuvat saatuja tuotteita muka itse ostettuina, mustaavat rehellisten bloggaajien mainetta, sillä lukijat eivät enää tiedä, kehen voi luottaa. Bloggaajat eivät siis ole keskenään yhtenäistä massaa, jolla on yksi, yhtenäinen mielipide mainostamisesta.
  • Tähän loppuun muistutan vielä tuhannennen kerran, että nuo ns. rahalinkit eivät ole Indiedays-blogeissa edes ajankohtaisia, sillä meillä niitä ei käytetä. Nämä tällaiset mainoslinkit liittyvät enemmänkin itsenäisiin blogeihin, minkä olisi myös voinut tuoda tässä jaksossa selkeästi esille. Indiedays hyödyntää kyllä esimerkiksi bannerimainontaa, mutta yksittäiset blogimme eivät.  Kaikki bloggaajat eivät siis käytä affiliate- ei kumppanuuslinkkejä tienatakseen, vaan se on täysin blogikohtaista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Helpottipa taas! Ärsyttää aivan suunnattomasti vastailla vihaisiin kommentteihin ja viesteihin virheellisten tietojen jälkeen. Kuningaskuluttajan on ilmeisesti ohjelmana jotenkin niin luotettava, että surullisen moni jättää  näköjään kyseenalaistamatta siinä esitettyjen “faktojen” totuusperän kokonaan. Onhan se kiva, kun puoli Suomea ajattelee nyt kaikkien bloggaajien tienaavan klikkauksilla ja yrittävän ainoastaan kasvattaa pankkitilinsä saldoa postauksilla. Toisilla meistä on kuitenkin taustalla kirjoituspalkkio, joka ei yhteistyökampanjoita lukuun ottamatta riipu mitenkään siitä, mitä blogiinsa postailee.

Tämän lisäksi vähän ihmetyttää se, millä logiikalla noita linkkejä oikein kuulemma “väistellään”. Bloggaaja käyttää monta tuntia päivästään tuottaakseen sisältöä blogiinsa, jota kuka tahansa voi lukea ilmaiseksi, mutta lukijaa ahdistaa, että hänen ostoksestaan, jonka hän vielä kaiken lisäksi löysi bloggaajan antaman vinkin avulla, menee jokunen euro bloggaajalle. Euro, josta bloggaaja maksaa kuuliaisena verot ja jota lukija ei edes maksa omasta pussistaan, sillä tuotteen hinta olisi täysin sama eri linkin kautta ostettuna. Tuntuuko todella niin pahalta tehdä toiselle ihmiselle hyvää, vaikka se ei olisi itseltä mitenkään pois? Kertoo aika paljon ihmisestä. Miettikääpä sitä.