OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tervetuloa todella pitkästä aikaa teemaviikoille! Tällä kertaa teemana on ruoka eikä edes mikä tahansa ruoka, vaan (vähän kuin kasvisruokaviikolla aikanaan) hyppään jälleen suoraan tuntemattomaan. Aion tällä kertaa tutustua erilaisiin tofuruokiin ja postata tämän viikon aikana päivittäin yhden kokeilemani tofuohjeen. Yksin en suinkaan joudu uuteen ruokaan tutustumaan, vaan apunani on Marianne Kiskolan ja Sanna Miettusen TOFU keittokirja, jonka sain teemaviikkoa varten itselleni. Kirja on jo selattu läpi useampaankin otteeseen ja perheenjäsenet sekä ystävät ovat merkinneet kirjaan omat ruokatoiveensa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Raaka-aineina käytän Soyan lahjoittamia Gourmet Tofu -tuotteita. Kokeilen todella monipuolisen pehmeän tofun lisäksi uutta hampputofua sekä perinteistä maustamatonta ja marinoitua tofua, joka ei jostakin syystä päässyt tämän postauksen kuviin asti jääkaapista. Eniten odotan kuitenkin kylmäsavutofuun tutustumista, sillä se kuulostaa hurjan herkulliselta. Sellaisenaan tofun koostumus on hieman juustomainen ja maku hyvin mitäänsanomaton, joten erilaisten reseptien avulla odotan saavani tofusta raaka-aineena irti paljon. Kokeilen sekä makeita että suolaisia reseptejä vähän sen mukaan, millaista ruokaa tekee milloinkin mieli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka apuvälineeni eli tuo superihana keittokirja vaikuttaakin varsin pätevältä opukselta, pyytäisin tälläkin kertaa teemaviikolle hieman teidän apuanne. Tiedän, että lukijoideni joukossa on paljon ruokaexperttejä ja olisi mukava, jos neuvoisitte hämmentynyttä tofuamatööriä hieman. Jakakaa tai linkatkaa siis kommenttiboksiin parhaat tofuvinkkinne tai -reseptinne, jotta selviän tästä viikosta kunnialla! :)